Risteilyisäntä Timo Niemisen työ on täynnä vauhtia ja vaativia tilanteita. Jokainen päivä on erilainen, joten töihin on hauska lähteä. Hektistä työtään Nieminen tasapainottaa viettämällä vapaa-aikansa rauhallisissa merkeissä.
Baltic Princessin risteilyisäntä Timo Nieminen on huolehtinut matkustajien viihtyvyydestä Tallinkilla jo yli kolme vuotta. Nieminen päätyi alalle ihan vahingossa.
– Kerran lähdin tuuraamaan ja sillä tiellä olen vieläkin. Ammattitaito tulee parhaiten käytännön työn kautta, sitä ei pysty kirjoista oppimaan.
Risteilyisännän tärkeimpiin ominaisuuksiin kuuluvat hyvät sosiaaliset taidot ja nopea reagointikyky.
– Laivan heiluva ympäristö perinteisen toimiston sijaan vaatii myös hyvää paineensietokykyä. Kaikkia tarvittavia asioita ei välttämättä pysty keskellä merta ykskaks hankkimaan. Silloin täytyy osata katsoa tilannetta ja olla joustava suuntaan jos toiseenkin. On myös tärkeä taito osata lukea ihmisiä, Nieminen kertoo.
Käytännössä risteilyisäntien ja -emäntien on oltava aina kartalla kaikesta, mitä laivassa tapahtuu. Jokaisen osaston kanssa tehdään yhteistyötä, bändejä ja av-teknikkoja unohtamatta. Vastuu viihteen toimivuudesta risteilyllä on tärkein osuus.
– Suunnittelemme risteilyohjelmia ja pidämme huolen siitä, että viihdepuoli toimii moitteettomasti. Tarvittaessa esittelemme laivaa, pidämme kokousasiakkaista huolta ja olemme aina valmiita auttamaan matkustajia, jos heillä on jotain kysyttävää tai ongelmia. Autokannen asiat ovat varmaan ainoat, joihin emme puutu, Nieminen pohtii.
Milloin Nieminen heittää itse vapaalle ja jääkö risteilyisännän rooli silloin helposti päälle?
– Kyllä vapaa-aikaakin jää, vaikka teen välillä pitempiä työputkia. Vapaahetket ovat aina Tallinnan puolella ja aamupäivät yleensä rauhallisempia. Iltapäivällä alkaakin rumba, joka kestää yöhön asti. Kotiin päästyäni haen hiljaisuutta ja rauhallista tempoa päiviin, kun töissä on saanut olla koko ajan menossa. Mitään työ- ja vapaa-ajan roolijakoa minulla ei kuitenkaan ole, töissä on aina oltava aito ja rehellinen oma itsensä, Nieminen kertoo.
