Rinne penää töihin patistelua, sillä pelkkään "chillailuun" ei ole varaa
Pääministeri Antti Rinne (sd.) muistuttaa Suomen tarvitsevan yli 80 prosentin työllisyysasteen 2030–2040-luvuille, jotta hyvinvointiyhteiskunnan rahoitus ei rapaudu. Rinne puhui tänään hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen työllisyysseminaarin yhteydessä Helsingissä.
Rinteen mukaan 75 prosentin työllisyystavoite on vain välietappi ja todellinen tavoite on korkeammalla. Hän huomautti, ettei meillä ole varaa maailmaan, jossa vain "chillaillaan", joten myös töihin patistaminen eri keinoilla on mahdollista.
– Siitä hetkestä, kun hallitus aloitti, pitää saada 100 000 ihmistä lisää työelämään. Se on iso haaste toteuttaa. Työllisyysasteen täytyy olla yli 80 prosenttia vuoteen 2040 mennessä, että edes nykyisenkaltainen hyvinvointivaltio on mahdollinen, Rinne toteaa.
Syrjäytyminen kuriin
Rinne puhui myös syrjäytymisen ehkäisemisestä ja sillä hän perusteli hallitusohjelmaan kirjattua muutosta, jolla toisen asteen koulutus lisättäisiin oppivelvollisuuteen.
Seminaarilla korkattiin työllisyyden kohentamiseen tähtäävien keinojen kolmikantainen valmistelu. Osallistujina oli muun muassa työmarkkinajärjestöjen puheenjohtajia.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää