Rennyn elämäkertapaljastus: Näin rakastuin Geenaan

Renny Harlin (Kuva: Lehtikuva)
Renny Harlin (Kuva: Lehtikuva)Lehtikuva
Julkaistu 18.03.2009 13:26(Päivitetty 18.03.2009 13:34)

Elokuvaohjaaja Renny Harlinista kertovassa elämäkerrassa, Lähikuvassa Renny Harlin, paljastetaan Rennyn ja hänen entisen vaimonsa Geena Davisin suhteen alku.

Rennyn sisko Tuire Harjola raottaa kirjoittamassaan kirjassa Rennyn yksityiselämän ympärillä ollutta savuverhoa.

Kirjassa kerrotaan, kuinka onnellinen Renny esitteli perheelleen tulevan vaimonsa Geena Davisin. Ensikosketus Harjolan perheellä suureen elokuvatähteen tuli valokuvien kautta, joita Renny esitteli äidilleen ja siskolleen perheen Tammion kesämökillä.

Geena Davis ja Renny Harlin (Kuva: Lehtikuva)Geena Davis ja Renny Harlin (Kuva: Lehtikuva)

– Se on Geena Davis. Arvatkaa kuinka tapasimme? Ja Renny kertoo, kuinka hän oli yllättäen joutunut samaan palaveriin erään Hollywoodin kuumimman näyttelijättären kanssa. Tuntematta tuolloin vielä Geenaa ulkonäöltä saati aavistamatta lyhyen tapaamisen aikana tekemäänsä vaikutusta, Renny oli ehdottanut yhteistä lounasta. Kutsu tapahtui hississä matkalla elokuvatuotantoyhtiön lasikuution ylimmästä kerroksesta katutasolle. Geena otti tarjotun puhelinnumeron vastaan ja antoi omansa. Seuraavana päivänä he tapasivat päätyäkseen kohta Rennyn Tammiosta paluun jälkeen kihloihin.

Renny oli tehnyt vaikutukseen suuren luokan tähteen olemuksellaan.

– Geena sanoi, että vaalea viikinki oli vaikuttanut jotenkin niin erilaiselta kuin miehet Hollywoodissa yhteensä.

Renny ja Geena menivät naimisiin vuonna 1993. Pariskunta erosi vuonna 1997, kun Renny sai lapsen assistenttinsa kanssa.

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Renny Harlin