Remes on syksyn kirjakuningas – jälleen jättitili

Ilkka Remes (Kuva: Lehtikuva)
Ilkka Remes (Kuva: Lehtikuva)
Julkaistu 02.12.2009 18:12

Syksyn aikana julkaisseista kirjailijoista selkeimpiä voittajia ovat odotetusti Ilkka Remes ja Jari Tervo.

Syksyn suosituimmista kirjoista kärkeen yltää kirkkaasti dekkarikirjailija Ilkka Remes. Kestosuosikin syyskuussa ilmestynyt teos Isku ytimeen on jo muutamassa kuukaudessa myynyt kiitettävät 57 000 kappaletta.

Suomen Kirjailijaliiton mukaan kirjailijalle jää jokaisesta myydystä kirjasta käteen vähintään kolme euroa. Remeksen tapauksessa se tarkoittaisi tähän mennessä jo 171 000 euron tiliä. Todellisuudessa summa on todennäköisesti vielä paljon suurempi, sillä nimekkäiden kirjailijoiden sopimukset ovat todennäköisesti reilusti tuottoisampia. Remeksen, eli oikealta nimeltään Petri Pykälän tulot voivat siis hyvin olla jopa viisi euroa kirjalta. Lisäksi kirjan myyntilukuihin lisätään pian myös vilkas joulumyynti.

Noin kirjan per vuosi julkaisevan Remeksen kirjat ovat kaikkiaan myyneet jo noin 1,5 miljoonaa kappaletta, joten miljoonatulot eivät ole hänelle vieraita.

Toinen syksyn menestyjä on Jari Tervo kiistellyllä Koljatti-romaanillaan. Koljattia on tähän mennessä myyty 46 000 kappaletta, joten kolmen euron laskukaavalla se on tuottanut Tervolle jo noin 138 000 euroa. Myös Tervon kohdalla summa lienee todellisuudessa suurempi.

Muutaman kuukauden kirjailijapalkkioksi Tervon ja Remeksen tahkoamat summat ovat varsin kiitettäviä ja vuositasolla molemmat pääsevät hyvin todennäköisesti jälleen miljoonatuloille.

(MTV3)