Reiska rakentaa: rungon pystytys

Timpurismiehenä Reiska tietysti rakensi talonsa pitkästä tavarasta. Rungosta oli rakennesuunnittelijan kuvat, joita noudattamalla työ tuli varmasti oikein tehdyksi. Niistä käyvät ilmi kaikki yksityiskohdat: puutavaran mitat, loveusten paikat ja niin edelleen.

Sokkelin päälle tuli ensin bitumihuopakaista kosteuskatkoksi ja sen päälle kevyt huopa, ettei lattianraosta pääse vetämään. Sen päälle laitettiin sitten pohjajuoksupuut, joihin rungon pystytolpat naulataan. Oikea työkalu tähän hommaan on järeänpuoleinen naulapyssy, vaikka ennen vanhaan kirvesmies pärjäsikin hyvin kunnon vasaralla ja tarkalla kädellä.

Ennen naulaamista kuitenkin mitattiin tolppajako. Perusjakohan on 60 senttiä lankun keskeltä seuraavan keskelle - tolpat olivat mitoiltaan 50 x 150 milliä - mutta ikkunoiden ja väliseinien kohdalle tulee luonnollisesti erilainen jako.

Ikkunanpielien kohdalle tuli tuplatolpat rakennetta vahvistamaan, eli kaksi lankkua naulattiin toisiinsa lappeet vastatusten. Niiden väliin tuli valmiiksi villakaistale, joka on varsin hankala ängetä sinne jälkeenpäin!

Koska talossa on erikorkuisia ulkoseiniä, Reiska aloitti pystytyksen matalien seinien kohdalta. Liikkeelle lähdettiin nurkista, joihin lyötiin kulmittain kaksi tolppaa ja tuettiin ne pystyasentoon vinoreivoilla. Vatupassi ja kelpo hanslankari ovat tässä vaiheessa kullanarvoisia apureita.

Tolpat Reiska oli katkonut valmiiksi ja sijoitellut tulevien paikkojensa kohdalle ympäri sokkelin kehää. Loveukset olivat lankuissa valmiina ja ikkunoiden vaakapuut oikeilla paikoillaan kiinnitystä odottamassa.

Myös muut rakennesuunnittelijan määräämät yksityiskohdat valmisteltiin ennen naulauksen aloitusta. Semmoisia ovat esimerkiksi kantavien palkkien ja hartiaparrujen - joihin kattotuolit kiinnitetään - loveamiset.

Pystytolpat tuettiin nurkissa reivoilla ja aina sopivin väliajoin niiden puoliväliin lyötiin pitkä, tilapäinen sidelauta pitämään hontelonnäköinen rakennelmä ryhdissään. Runko nousi vaikuttavalla nopeudella ja työpäivän kallistuessa lopulleen rakennuksen muoto oli jo selvästi nähtävissä.

(Joka kodin Asuntomarkkinat 27.10.)

Lue myös:

    Uusimmat