Kävelijä Antti Kempaksen tehokkaasti sujunut harjoitustalvi sai ikävän lopun leirillä Portugalissa. Kempas kävi näyttämässä kipeytynyttä oikeaa lonkkaansa ja magneettikuvien tulos oli tyly: reisiluun yläosan rasitusmurtuma vaatii kahden kuukauden toipumisajan. Samalla suomalaismiesten ykköskävelijän valmistautuminen Göteborgin EM-kisoihin vaikeutui huomattavasti.
- Ikävä uutinenhan se oli, harmittaa, kun olen niin hyvässä kunnossa. Kunhan kipu tästä laantuu, voi toipumisajan määrittää tarkemmin. Kesän tulostavoitteet menivät kyllä uusiksi, Kempas, 25, kertoi STT:lle puhelimitse.
Lonkka kipeytyi Kempaksen mukaan lenkillä Portugalissa. Vammaa näytettiin lääkärille Portugalissa, mutta sitä luultiin ilman magneettikuvia lihasrepeämäksi. Kempas kärsi samantapaisesta vammasta jo neljä vuotta sitten.
- Silloin alempana reidessä oli kahdeksan sentin paksuuntuma. Aika ihmeissään olen vielä tästä uusimmasta, Kempas kummasteli.
Viime kesän Helsingin MM-kisojen 50 kilometrillä Kempas taisteli ensimmäisessä aikuisten arvokisassaan voimien katoamisestaan huolimatta maaliin 21:ntenä ajalla 4.10.30. Tällä kaudella tarkoitus oli parantaa viime toukokuussa Unkarin Euroopan cupissa syntynyttä ennätystä 3.59.01.
- Kohti kahdeksatta sijaa Göteborgissa tähdättiin vähintään 3.58:n ajalla, mieluummin 3.55. Tämä muuttaa tilannetta ratkaisevasti, mutta EM-kisoihin osallistuminen ei ole vielä poissuljettu asia, Kempas uskoi.
Ennen kolmen ja puolen kuukauden päästä kilpailtavia EM-kisoja Kempas olisi testannut kuntoaan lauantaina Tuusulassa 20 kilometrillä ja Espanjan A Coruñassa maailmancupin 50 kilometrillä kolmen viikon kuluttua. Tämä aika käytetään nyt kuntoutukseen.
- Ensi viikko käytetään talven harjoittelusta palautumiseen. Sen jälkeen uskaltaa aloittaa rauhallisesti kuntopyörällä. Kuuden viikon päästä otetaan uudet magneettikuvat, sitten nähdään, miten loppukaudelle käy, Kempas päättää.
(MTV3-STT)