Rehtori muistelee edesmennyttä Lordi-rumpalia: Nyt tuntuu pahalta

Lordi-bändin rumpalina tunnettu muusikko Tonmi Lillmanin kuolemasta saatiin tieto keskiviikkona.

Lordi-yhtye tiedotti keskiviikkona kotisivuillaan rumpalinsa Otuksen eli muusikko Tonmi Lillmanin kuolemasta. Urallaan Lillman vaikutti myös muun muassa yhtyeissä Ajattara, To/Die/For, Sinergy ja Kylähullut.

Lillman ehti toimia myös opettajana nuoremmille rocksukupolville, kun hän piti Pohjois-Kymen musiikkiopistossa digitaaliäänityksen kursseja sekä rumpuklinikkaa. Pohjois-Kymen musiikkiopiston rehtori Pentti Koto muistelee MTV3.fin Viihdeuutisille Lillmania.

– Tunsin hänet ja tämä uutinen tuli yllätyksenä.Tonmi oli myös poikani bändikavereita, nyt tuntuu pahalta, Koto kommentoi kuullessaan rumpalin kuolemasta haastattelun alussa.

Pentti Kodon mukaan Lillman tullaan ennen kaikkea muistamaan lahjakkaana rumpalina.

– Lillman oli erittäin lahjakas rockmusiikin saralla ja rumpalina arvostettu. Tekihän hän myös biisejä ja soitti bassoa. Viime aikoina hän oli vielä päässyt vihreämmälle oksalle, studiohommia tekemään, Koto kertoo.

Useiden muusikoiden elämää ja uran kehitystä lähietäisyydeltä seurannut Koto tietää, miten hankalaa musiikkibisneksessä on päästä huipulle.

– Se on musiikkialalla aina vähän sattumankauppaa, että minne pääsee ja miten pärjää, mutta Lillman oli kyllä lahjakas tyyppi, Koto kiteyttää.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat