Red Bull -pomo parjasi Lewis Hamiltonia – pilkka osui omaan nilkkaan

Taistelu Red Bullin ja Mercedeksen välillä käy kuumana sekä radalla että sen ulkopuolella. Christian Hornerin yritys tölväistä Lewis Hamiltonia sai varsin nolon lopun.

Hamilton jahtasi Max Verstappenia jotakuinkin puolet sunnuntaina ajetusta Saudi-Arabian GP:stä. Takaa-ajo eteni kierros toisensa jälkeen saman kaavan mukaisesti: Verstappen pystyi tekemään Jeddan radan ensimmäisellä sektorilla sellaisen eron, ettei Hamilton meinannut millään päästä ohitusetäisyydelle toisella ja kolmannella sektorilla.

Lopulta, värikkäiden vaiheiden jälkeen Hamilton pääsi kuin pääsikin Verstappenin edelle ja ajoi kauden kahdeksanteen voittoonsa.

Kolmas peräkkäinen tappio otti Red Bull -leirissä koville, sillä Hamilton nousi kuljettajien MM-sarjassa tasapisteisiin Verstappenin kanssa ja valmistajissa Mercedes kasvatti johtonsa jo ratkaisevan tuntuiseen 28 pisteeseen.

Horner ei malttanutkaan olla irvailematta Hamiltonille.

– Ykkössektorissa on kyse kuljettajan taidoista, kakkos- ja kolmossektorissa moottorista. Kuka tahansa osaa ajaa suoraan, Horner sanoi Sky Sportsille.

Lausunnollaan Red Bull -pomo viittasi siihen, että Hamiltonilla oli Saudi-Arabiassa käytössään Verstappenia uudempi ja tehokkaampi polttomoottori, joka pääsi kakkos- ja kolmossektorilla paremmin oikeuksiinsa kuin syheröiselllä ykkössektorilla.

Kun muun muassa yhdysvaltalaissivusto ESPN jakoi Hornerin kommentin Twitterissä, F1-seuraajilta tuli välitön tuomio.

Monet muistuttivat, että Verstappen teki aika-ajoissa kolmossektorilla – jossa siis Hornerin mukaan kaikki osaavat ajaa – virheen, törmäsi seinään ja menetti varmalta näyttäneen paalupaikan. Toiset nostivat esiin, että Hamilton oli sunnuntaina ykkössektorissa kymmenyksen nopeampi kuin Verstappen.

Lue myös:

    Uusimmat