RAY saa pitää monopolinsa

Raha-automaattiyhdistys saa EY-tuomioistuomen päätöksen mukaan pitää yksinoikeutensa rahapeleihin Suomessa.

Suomen valtio toivoi monopolioikeuden jatkuvan. Sen purkua yritti jyväskyläläinen peliyrittäjä. EY:n tuomioistuimen päätös oli erittäin merkittävä suomalaisille järjestöille, sillä Raha-automaattiyhdistys jakaa niille ensi vuonna lähes 2 miljardia markkaa tukea.

rahapeli

Monopolin purkua vaatinut peliyrittäjä Markku Läärä on toistuvasti uhmannut viranomaisten kieltoja, koska on pitänyt niitä EU:n oloissa laittomina.

Ratkaisulla on merkitystä Suomen rajojen ulkopuolellakin, sillä monessa EU-maassa on RAY:n kaltainen järjestelmä.

RAY tyytyväinen

Raha-automaattiyhdistyksen toimitusjohtaja Markku Ruohonen otti tyytyväisenä vastaan EY-tuomioistuimen ratkaisun. -RAY on helpottunut, että kolme vuotta jatkunut epävarmuuden aika RAY:n ja sen avustamien järjestöjen tulevaisuudesta päättyy, Ruohonen sanoi tiedotteessaan.

Tuomioistuin katsoi, ettei RAY:n yksinoikeus ole EU:n lainsäädännön vastainen. EY:n tuomioistuin noudattaa Ruohosen mukaan Schindlerin tapauksen linjausta, jossa puollettiin pelitoiminnan valvontaa sosiaalisin ja järjestyksenpidollisin perustein. RAY voi Ruohosen mukaan jatkossakin toimia sosiaali- ja terveysjärjestöjen tärkeänä rahoittajana. -Juuri valmistuneen selvityksen mukaan järjestöt tuottavat 17 prosenttia maan sosiaalipalveluista ja lähes 8 prosenttia terveyspalveluista, Ruohonen huomautti.

RAY:n toimintaympäristöä muuttaa käteisen euron tulo vuonna 2002, ja vielä aikaisemmin uusi arpajaislaki. Esitys uudeksi laiksi tulee eduskuntaan todennäköisesti vielä tämän syksyn aikana, Ruohonen muistutti.

"Neljän vuoden sota on ohi"

Oikeusprosessin takana oli yrittäjä Markku Läärä, joka jännitti oikeuden päätöstä Luxemburgissa sijaitsevassa EY-tuomioistuimessa. Hän totesi, että tuomioistuin on päätöksensä tehnyt eikä siitä voi valittaa. -Neljä vuotta on sodittu ja nyt on hävitty, Läärä sanoi.

Läärä tuotti Suomeen 1995 englantilaisyhtiön ajanvietepelejä, joista sai rahapalkintoja. Läärän katsottiin rikkoneen arpajaislakia. Läärä sanoo, että oikeudenkäynti kaikkine kuluineen on maksanut yli miljoona markkaa hänelle ja muutaman muun yrittäjän muodostamalle taustajoukolle.

Markku Läärä on syntynyt Suomessa, mutta hänestä on tullut Ruotsin kansalainen 1970-luvulla. Läärä perheineen asuu Jyväskylässä. Suomen lainsäädäntö ei EY-tuomioistuimen mielestä syrji ketään kansalaisuuden perusteella, koska sitä sovelletaan erotuksetta kaikkiin rahapeleistä kiinnostuneisiin yrittäjiin kotimaasta riippumatta.

Lue myös:

    Uusimmat