Petri Korkeakosken tallilla valmentautuva lämminveriruuna Diao Dovar palasi kaksi viikkoa sitten tauolta voittoiskussa. Viiden kuukauden huilin aikana lisää voimaa saanut ruuna starttaa tänään Oulun Toto4-pelissä.
Mari Hämäläisen omistama Diao Dovar aloitti uransa Ypäjällä Ilkka Korvella, mutta siirtyi puolitoista vuotta sitten Kempeleessä tallia pitävälle Petri Korkeakoskelle.
– Omistaja muutti Ouluun (Kempeleestä 15 kilometriä) ja halusi pitää hevosen lähellään, mutta en tiedä miksi se juuri minulle tuli. Hevonen sai ensiksi peruskuntotreeniä, jonka jälkeen siirryimme intervalliharjoitteluun. Vauhtien kasvaessa huomasin hevosen lyövän polviinsa, Korkeakoski kertoo yhteisen taipaleen alkuvaiheista.
Ruunan neljästä viimeisestä voitosta kolme on tullut ilman kenkiä juoksemalla.
– Polviin lyömisestä johtuen sen juoksemista auttaa, jos siltä saa riisua kaikki kengät pois. Alumiinisella päärynäkengällä ongelmaa voidaan myös ohittaa, valmentaja kertoo.
Pihaton rakentaminen kannatti
Diao Dovar tai Hemmo, kuten omistaja hevostaan kutsuu, on kärsinyt liian vähäisestä heinänsyönnistä. Korkeakoski kertoo vähäisen ruokahalun olevan ongelma varsinkin kilpahevoselle.
– Tällä ei voi kilpailla tiheään, koska palautuminen kestää vähäisestä syömisestä johtuen pidempään. Kolme viikkoa on ruunalle paras starttiväli tällä hetkellä.
Viime aikojen muutokset Diao Dovarin arkeen ovat kuitenkin auttaneet heinänsyöntiongelmassa. Korkeakoski rakensi tänä vuonna kahden hevosen pihaton, jossa ruuna saa olla yötä päivää pihalla. Heinä on alkanut maistua paremmin.
– Hevonen on riskistynyt ja näyttää päällisin puolin paremmalta. Riskistyminen on auttanut myös sen ravia, eikä se lyö polviinsa enää niin paljoa, Korkeakoski iloitsee.
Haastavat asetelmat
Diao Dovar starttaa tänään voitto alla Oulun Toto4-pelin toisessa kohteessa. Vastus helpottuu viime kerrasta, mutta lähtöpaikka kaksitoista vaikeuttaa tehtävää mailin matkalla huomattavasti.
– Viime kaudella jäi tunne, että kiriikö tämä takaa ollenkaan, sillä parhaat juoksut se teki kärjen imusta. Hevonen treenaa kuitenkin nyt viime vuotta paremmin, Korkeakoski pohtii.
– Kengät ovat jaloissa tällä kertaa. Neljännestä tai viidennestä ulkoa on Oulussa vaikea tulla, joten olen tyytyväinen, jos hevonen nousee neljän joukkoon.
Ehtikö Diao Dovar voittoon asti? Suora lähetys Oulun Toto4-pelistä MTV Max -kanavalta ja Katsomosta kello 19.15–20.30!