Rautarouva

Jos Meryl Streepiä on uskominen, Phyllida Lloydin elokuvan nimi on harhaanjohtava. Rautarouva ei näyttelijättären mielestä kerro niinkään vallasta kuin voimattomuudesta.

”Don’t tell Harvey Weinstein”, ohjeisti Streep haastattelijaa lopuksi eli ”älkää kertoko sitä elokuvan tuottajalle”. Vallan tematiikka myy voimattomuutta paremmin, jos kohta jälkimmäinen on se elementti, joka nostaa Lloydin elokuvan yhdentekevyyden yläpuolelle.

Rautarouvan ensimmäisessä kohtauksessa vanha rouva Thatcher (Streep) livahtaa hoitajiltaan maitokauppaan. Vanhuksen omapäisyys huolestuttaa kaikkia muita paitsi kiusaantunutta Margaretia ja hänen huvittunutta aviomiestään Denisiä (fantastinen Jim Broadbent). Surulliseksi tilanteen tekee tieto siitä, että rakas puoliso on ollut vainaja jo jonkin aikaa.

Meryl Streep tekee Rautarouvan. Ilman häntä tässä elokuvassa ei olisi mitään mieltä, ei ainakaan käsikirjoittaja Abi Morganin ideoimassa muodossa.

Shame-elokuvan käsikirjoittaja Morgan ja ohjaaja Lloyd (Mamma Mia, 2008) rakentavat kiistellyn brittipoliitikon elämäntarinan takautumien kautta. Sen sijaan että pääsisimme seuraamaan dynaamista, määrätietoisesti etenevää henkilöhistoriaa, eilispäivää annostellaan katsojille säälinsekaisen kehystarinan ehdoilla.

Tiedä sitten, onko syynä ollut Thatcherin edelleen kiistanalainen asema brittihistoriassa, mutta aikamoiseen vesitykseen tämä näkökulma elokuvan johtaa. Konservatiivipuolueen ja lopulta koko kansakunnan valtaa käyttäneestä naisesta jää mieleen lähinnä viskiin menevä, dementoitunut ja hauras vaikutelma.

Mutta palataanpa takaisin Meryl Streepin ansioihin. Jos Thatcherista onkin vaikea muodostaa ristiriidatonta mielipidettä, Streepiä ei voi kuin jumaloida. Rautarouva on uusin triumfi näyttelijäsukupolvensa lahjakkaimman tähden uralla.

Streepin Thatcher on unohtumattomampi kuin Maggie T. itse. Elokuvan jälkeen on vaikea muistaa, miltä oikea Margaret Roberts Thatcher edes näyttää. Näyttelijätär kohoaa keskinkertaisen kokonaisuuden yläpuolelle tavalla, joka hämmästyttää ja ällistyttää.

Streepin taide ja ammattitaito merkitsevät paitsi viimeiseen piirtoon asti ulottuvaa nyanssien tajua myös laajemmassa mittakaavassa näyttelijän kykyä tehdä näkymätön näkyväksi. Juuri tästä syystä hänen on onnistunut yksin tarjota monelle puolivillaiselle projektille verratonta vetoapua.

Hänen äänensä, eleensä ja ulkomuotonsa painuvat unohtumattomina mieleen. Jos Streep jää vaille naispääosa-Oscaria, ovat maailmankirjat sekaisin.

Teksti: Outi Heiskanen