Etelä-Korea/Japani 2004. Ohjaus, käsikirjoitus, leikkaus & tuotanto: Kim Ki-Duk. Kuvaus: Jang Seung-Beck. Musiikki: Slvian. Pääosissa: Lee Seung-yeon, Jae Hee Bae, Kwon Hyuk-ho, Joo Jin-mo, Choi Jeong-ho. Kesto: 88 min.
Eteläkorealaisen Kim Ki-Dukin (Viisi vuodenaikaa, 2003) uusin elokuva on kulmikkaasta nimestään huolimatta mitä herkin ja koskettavin kertomus rakkaudesta. Mistään tavallisesta tarinasta ei silti ole kysymys; Rautakolmonen on eriskummallinen, yliluonnollisia sfäärejä syleilevä kuvaus kulkurin ja valokuvamallin vahvasta kiintymyksestä.
Työtön Tae-seok (Jae Hee Bae) ei ole mikään tavallinen murtovaras. Päivät hän ajelee moottoripyörällään ympäri kaupunkia teipaten asuntojen oviin pikaruokamainoksia. Jos mainos ei iltaan mennessä ole hävinnyt ovenkahvasta, lienevät asukkaat matkoilla. Silloin Tae-seok tiirikoi itsensä sisään ja käy taloksi. Nuorukainen ei koskaan varasta mitään, hän ainoastaan asuu vieraassa kodissa. Palkkioksi Tae-seok kastelee kukat, pesee pyykit ja korjailee rikkinäisiä tavaroita.
Eräänä iltana mies asettuu huoneistoon, joka ei olekaan tyhjä. Hän ei huomaa nuorta, pahoinpideltyä naista, joka alkaa tarkkailla Tae-seokin touhuja. Havaittuaan miehen harmittomaksi sureva nainen, Sun-hwa (Lee Seung-yeon), paljastaa läsnäolonsa. Tae-seok pakenee paikalta vain palatakseen samantien takaisin.
Kaksikon välille kehittyy kirjaimellisesti sanaton luottamus, sillä ainuttakaan repliikkiä ei heidän välillään vaihdeta. Kommunikaatio toimii silti paremmin kuin hyvin. Sen enempiä selittelemättä Sun-hwa hylkää rikkaan sadistimiehensä (Kwon hyuk-ho) ja lähtee sympaattisen kulkurin matkaan. Yhdessä rakastavaiset murtautuvat vieraisiin koteihin elämään omaa yksinkertaista elämäänsä. Kaikki sujuu hienosti ja yhteiselo on onnellista, kunnes eräänä päivänä pari kohtaa kotiinsa kuolleen vanhuksen ja – pian sen jälkeen – tämän epäluuloiset omaiset. Tae-seok ja Sun-hwa pidätetään murhasta epäiltyinä, minkä myötä Sun-hwan julma aviomies pääsee jälleen karanneen vaimonsa jäljille.
Rautakolmonen jakautuu kolmeen näytökseen. Ensimmäisessä tutustutaan Tae-seokiin, joka ensi katsomalta vaikuttaa huligaanilta. Vaikutelma on harhaanjohtava, koska mies on sangen hellä jos kohta hyvin omituinen heppu. Toisessa näytöksessä elämän murjoma pääpari kohtaa ja poikkeuksellinen rakkaus syttyy. Kolmannessa näytöksessä rakastavaiset joutuvat toisistaan eroon, mutta ainoastaan fyysisesti. Juuri tämä viimeinen osa on se elementti, joka joko voittaa tai karkoittaa katsojat puolelleen. Kukin voi itse päättää, mieltääkö lopun tapahtumat todellisiksi vai ei. Sillä ei ehkä sittenkään ole kovin suurta merkitystä. Elokuvan kliimaksia voi luonnehtia ihmeellisen eteeriseksi ja yliluonnolliseksi, ylevöityneeksi näkemykseksi kahden sielun erottamattomasta yhteydestä.
Nimi Rautakolmonen viittaa golf-mailaan, joka tarinassa saa paikoin hyvinkin keskeisen aseman, niin hyvässä kuin pahassa. Väkivaltaa ei vältetä, mutta onneksi ohjaaja Kim Ki-Duk ei ole unohtanut huumoria, joka hienovaraisesti tihkuu yllättävien kohtaamisten ja arjen rituaalien saumoista. Rutiininomaiset askareet saavat uuden hohteen niitä kohtaan osoitetusta viattomasta hartaudesta.
Viattomuus ja pyyteettömyys törmäävät ahneen yhteiskunnan tarkoitushakuisuuteen suorastaan dostojevskiläisellä painolla. Tae-seokin ratkaisu rakastavaisten kaipuuseen on henkistynyt, suorastaan näkymätön – mutta vain niille, jotka eivät osaa katsoa elämää sydämellään.
Teksti: Outi Heiskanen
Kuva: Cinema Mondo