Viime vuonna EM-pronssimitalin sarjassa 75 kiloa otellut Lahden Kalevan Jani Rauhala tarjosi vastustajansa Omar Medjadjin kanssa SM-nyrkkeilyjen toistaiseksi parasta antia. Kaksi ensimmäistä erää altavastaajana (2-2, 3-4) ollut Rauhala käänsi rajun iskujenvaihdon jälkeen välieräottelun edukseen numeroin 16-9.
-Ottelu lähti hieman nihkeästi liikkeelle. Yllätyin, kun rupesin alussa kovin helposti puuskuttamaan. Osasyy tähän saattaa olla viimepäivien hieman flunssaisella ololla, Rauhala sanoi.
Runsaat kaksi vuotta Suomessa ja Jyväskylässä viihtynyt Medjadji on saavuttanut sotilaiden MM-hopeaa, seitsemän Algerian mestaruutta ja kaksi arabimaiden mestaruutta. -Kyllä kaikesta näki, että kaveri on kovan luokan nyrkkeilijä, Rauhala kehaisi.
Rauhala kertoi ottaneensa noin vuosi sitten algerialaisen kanssa pari sparrimatsia, mutta tämä oli miesten ensimmäinen keskinäinen virallinen ottelu. -Huomasin, että Omar alkoi toisen erän lopussa väsyä, ja ajattelin, ettei hän jaksa otella neljää erää, Rauhala kertasi. Rauhala käänsikin pisteen tappioasemasta ottelun edukseen kolmannessa erässä. Medjadjin suojaus petti erän puolivälissä. Rauhala sai napakan alakoukun läpi palleaan, ja algerialaiselle laskettiin lukua. Neljännessä erässä Medjadji yritti taistella urhoollisesti, vaikka Rauhala ahdistikin miehen kehäköysiin, ja ottelun ennenaikainen päättyminenkin oli lähellä.
-Omar osasi sitoa hyvin, joten lähiottelusta ei tullut oikein mitään. Ei se varmasti ollut kaunista katseltavaa, pohdiskeli Rauhala, mutta oli tässä epäilyssään väärässä. Ensimmäisen kerran kahden päivän aikana Pyynikkihallin vähälukuinen yleisö kannusti raivoisasti ottelijoita, joten ainakin yleisö piti näkemästään. Finaalissa maanantaina Rauhala kohtaa Porin Sami Selesmaan.
Sarsenbajeville 200 täyteen
Sunnuntain SM-nyrkkeilyissä koettiin pieni juhlahetkikin, kun 90-luvulla Suomeen kotiutunut Kazakstanin Askar Sarsenbajev otteli uransa 200. ottelun. Sarjan 64 kiloa välierissä hän kukisti Heinolan Voiman 19-vuotiaan Mika Sepän pistein 31-8.
Yksitoista vuotta vastustajaansa vanhempi Sarsenbajev hallitsi ottelua kokemuksensa ja voimansa ansiosta. Maanantain loppuottelussa hän saa vastaansa Vaasan Työväen Nyrkkeilijöiden Lasse Käkelä-Petäyksen. Sarsenbajev yrittää finaalissa revanssia, sillä kolmisen viikkoa sitten TUL-turnauksessa vaasalainen oli niukasti parempi.
Jos oli Rauhalan ja Medjadjin ottelu yleisöön menevä niin sitä oli myös sarjan 60 kiloa välierä Jussi Koivulan ja Petri Pynnösen välillä. Jyväskylän Työväen Nyrkkeilijöiden Pynnönen piti tiukilla hallitsevaa Suomen mestaria. Ottelu näytti jo kääntyvän neljännen erän alussa Pynnöselle, kun Koivula sai varoituksen sitomisesta ja JTN:n miestä hyvitettiin tästä kahdella pisteellä.
Heti perään Pynnönen heilautti terävän heijarin Koivulan leukaperiin ja hänelle laskettiin lukua. Koivula taisteli ottelun viimeisellä minuutilla kolmen pisteen takaa-ajoasemassa ja napsi tyylikäillä suorillaan ja sivukoukuillaan piste-eron kiinni ja aivan viimesekunnilla ratkaisi puhtaalla osumalla pisteen voiton (18-17) ja finaalipaikan.
Tampereen Työväen Nyrkkeilijöiden Koivula, 19, kohtaa finaalissa Lahden Kalevan Ville Piispasen, joka ei antanut konkari Antti Pellille mitään mahdollisuuksia (11-3).
Tampere: SM-kilpailujen 2. päivä:
48 kg: Sami Hautamäki Tampereen N-Topi Lehtinen Porin NMKY kehät. kesk. (3. erä, 21-1).
51 kg: Pasi Silvennoinen Riihimäen KK-Pasi Forss Oulun KK kehät. kesk. (2. erä, 20-0).
54 kg: Jyri Naskali Tampereen VS-Ari Lehtimäki Helsingin US kehät. kesk (3. erä), Oskari Hovi Heinolan V-Veli Leskeä Kiimingin NK 24-3.
57 kg: Joonas Koivuranta Rovaniemen Reipas-Jaakko Honkanen Kiimingin NK 11-6, Joni Turunen Viipurin N-Niclas Liljeqvist Lahden Kaleva 25-4.
60 kg: Jussi Koivula Tampereen TN-Petri Pynnönen Jyväskylän TN 18-17, Ville Piispanen Lahden K-Antti Pelli Kuopion BC 11-3.
64 kg: Lasse Käkelä Vaasan TN-Markus Hakkarainen Kuopion R 17-8, Askar Sarsenbajev Tampereen VS-Mika Heino Heinolan V 31-8.
69 kg: Jari Fyhr Viipurin N-Tomi Vesamo Turun UL kehät. kesk. (3. erä, 24-4), Mika Viita Vantaan BT-Jarmo Ollila Oulun Tarmo 27-15, Matias Suni Karvian Kiri-Roope Perttilä Tapanilan Erä 31-10, Aki Selesmaa Porin NMKY-Toni Tissari Mikkelin N 19-3, Fyhr-Viita kehät. kesk. (3. erä, 21-1), Selesmaa-Suni 14-4.
75 kg: Jani Rauhala Lahden K-Omar Medjadji Jyväskylän N 16-9, Sami Selesmaa Porin NMKY-Mika Joensuu Oulun Tarmo 12-5.
81 kg: Juha Ruokola Tampereen VS-Jorma Virtanen Lohjan BC kehät. kesk. (2. erässä), Jyri Kujala Ylihärmän J-Torsti Parkkali Reisjärven V kehät. kesk. (3. erä, 21-1).
91 kg: Janne Kupiainen Helsingin US-Juha Haapoja Viipurin N 17-7, Henri Valtonen Tampereen VS-Mikael Puurula Turun J 12-2.
Yli 91 kg: Robert Helenius Porvoon NS-Janne Räsänen Kuopion R 9-0.
(MTV3-STT)