Rantanen sekoitti seiväshypyn MM-valintaa

Vesa Rantanen
Julkaistu 21.07.2005 20:47(Päivitetty 21.07.2005 20:48)

Vesa Rantanen sekoitti MM-kisoihin valittavan seiväshyppääjän valintaa ylittämällä Lappeenrannan Eliittikisoissa torstaina B-rajan 560. Rantanen voitti muuten heikkotaoiseksi jääneen kilpailun ylittämällä 560 ensimmäisellään. Tätä ennen Rantanen oli hypännyt 552.

Tänä vuonna 560 ovat ylittäneet myös Mikko Latvala ja Matti Mononen. Mononen jäi oman maakuntansa yleisön ja omaksi pettymyksekseen kisassa neljänneksi tuloksella 540, jonka hän pääsi vasta kolmannellaan. Latvala ylitti samasta korkeudesta toisella.

Rantanen sanoi saaneensa kilpailuun parhaat hypyt, vaikka verryttely sujui huonosti.

- Yleensä siinä käy päin vastoin minulla. Nytkin alku lähti vaikeasti, mutta sitten tuli parhaat hypyt. Kyllä sen myös jaloissa tuntee, että sai nyt enemmin irti. Parasta tässä oli se, että sain tuon B-rajan rikki. Samalla sekoitin valitsijoiden pakkaa, Rantanen kertoi.

- Nyt täytyy vain lähteä hakemaan parasta virettä Helsingin kisaan. Stadionilla ei ole päästy harjoittelemaan vielä, mutta olen siellä hypännyt 550. Uusi hyppypaikka tulee aivan yleisön eteen, mikä on vain positiivista, kertoi iloinen voittaja.

Rantanen suhtautui tyynesti valintaan, jolla yksi kolmesta hyppääjästä saa pääsylipun MM-kisoihin.

- Valitaan meistä kolmesta kuka tahansa, niin ei se tuo muille paineita. Me saadaan vain positiivista kilpailuvoimaa keskinäisistä kilpailuista. Nyt kun meitä on kolme 560 ylittänyttä, niin se kertoo seiväshypyn hyvästä tasosta Suomessa, sanoi Rantanen.

Imatralainen Matti Mononen oli kisan jälkeen pettynyt yrityksiinsä.

- Ei juoksu kulkenut eli vauhti ei ollut parhaimmillaan. Ne olivat löysiä yrityksiä. Tuntui verryttelyssä, että tänään voisi kulkea, niin otin jäykemmän seipään. Olisi pitänyt ottaa vain "löysempi" seiväs, sillä seiväshyppy on vauhdin ja seipään yhteensovittamista, Mononen sanoi.

Mononen pääsi 560 hyvin riman päälle, mutta hyppy jäi kesken.

- Helsingissä yritetään edelleen A-rajaa rikki. Sitä ennen on tehtävä muutama kunnon treeni vielä, Mononen tuumi.

(MTV3-STT)