Ranska ja Hollanti saavat aloittaa siipikarjan rokotukset

Moni jäsenmaa karsastaa rokotuksia, koska rokotettu liha ei välttämättä käy kaupaksi EU-maiden kuluttajille eikä EU:sta lihaa ostaville kolmansille maille. Virossa viranomaiset ovat jo määränneet siipikarjan sisätiloihin.

Ranska ja Hollanti ovat saaneet EU:n terveysasiantuntijoilta luvan aloittaa siipikarjan rokotukset lintuinfluenssan leviämisen estämiseksi. Rokotuksilla pyritään suojaamaan miljoonia lintuja.

Tänään myönnetyn luvan turvin Ranska aikoo rokottaa lähinnä ankkoja ja hanhia lintuinfluenssan tappavaa H5N1-muotoa vastaan. Hollannissa pyritään suojaamaan pienimuotoisempaa kasvatusta, jossa lintuja pidetään ulkona.

Rokotukset ovat vapaaehtoinen vaihtoehto siipikarjan pitämiselle sisätiloissa. Valtaosa muun muassa teollisesti tuotetuista broilereista on jo valmiiksi sisällä.

Suomen tapaan moni jäsenmaa karsastaa rokotuksia. Rokotettu liha ei välttämättä käy kaupaksi EU-maiden kuluttajille eikä EU:sta lihaa ostaville kolmansille maille. Mahdollista on myös se, että rokotettu lintu jää oireettomaksi taudin kantajaksi.

Toistaiseksi unionin lintuinfluenssatapaukset ovat koskeneet yksittäisiä villejä lintuja.

Tautia on tähän mennessä tavattu EU-maista Saksassa, Sloveniassa, Italiassa, Unkarissa, Itävallassa, Kreikassa sekä Kyproksella. Kuolleita lintuja testataan lisäksi useissa muissa maissa.

Lintuinfluenssa on pääasiassa eläintauti. Se ei tartu helposti ihmiseen, eikä sen ole esimerkiksi osoitettu tarttuvan kypsennetystä lihasta tai kananmunista. Taudin leviäminen on jo kuitenkin vähentänyt selvästi kananlihan menekkiä. Italiassa myynti on romahtanut.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat