Vuoden 2012 jääkiekon MM-kisat ovat erikoiset, sillä ensimmäistä kertaa MM-historiassa kisat on jaettu kahden maan yhteisvastuulle.
Ensi keväänä Suomi on vetovastuussa oleva maa ja Ruotsi on mukana järjestelyissä. Vuotta myöhemmin osat vaihtuvat päittäin.
MM-kisojen otteluohjelma on uudistunut. Neljän lohkon sijaan ensi keväänä pelaa kaksi lohkoa, toinen Suomessa, toinen Ruotsissa. Välierät ja mitalipelit pelataan ensi keväänä Suomessa.
Itse pelit on jaettu rakkaan naapurin kanssa, mutta niin on myös kisajärjestelyt. MM-kisojen pääsihteerin Mika Sulinin mukaan yhteistyö on ollut toimivaa, joskin uudenlainen järjestely tuo haasteita.
– Päätöksenteko kestää enemmän. Aiemmissa kotikisoissa olemme tehneet päätökset itse, nyt Ruotsi täytyy ottaa aina päätöksiin mukaan. Lisäksi se on erilaista, kun täytyy tehdä ratkaisut, jotka toimivat molemmissa maissa ja vielä kahden vuoden ajan, Sulin linjaa.
– Mutta äärettömän hyvin on mennyt, molemmat ovat oppineet toisiltaan, kun ilmassa on enemmän näkökulmia. Meillä on vetovastuu, mutta olemme oppineet ruotsalaisilta paljon.
Suomen ammattitaito aivan huippua
Sulin on järjestänyt tapahtumia jo toistakymmentä vuotta, ja hän kehuu ruotsalaisia, mutta on ennen kaikkea todella ylpeä suomalaisesta ammattitaidosta.
– Suomi on tapahtumajärjestämisessä aivan maailman huippu. Meillä on infrastruktuuri ja fasiliteetit kunnossa, lento- ja laivayhteydet ovat hyvät. Lisäksi firmoilla on hyvä ymmärrys, miten yhteistyötä tehdään.
Haasteita tulee kuitenkin joka päivä, kun isoa tapahtumaa järjestetään. Sulin korostaa myös jaettujen kisojen haasteellisuutta.
– Mutta pala kerrallaan asioita ratkotaan ja suunnittelulla näitä haasteita eliminoidaan. Meillä on tässä äärettömän hyvä tiimi, eikä kukaan joudu tekemään töitä yksistään.