Raju tornado ravisteli Yhdysvaltoja – "Melkein mitään ei ole jäljellä"
Monet heräsivät Iowassa Yhdysvalloissa keskiviikkoaamuna seulomaan tunnistamattomien kotien raunioita ja suremaan niiden naapureiden kuolemaa, jotka saivat surmansa tiistaina riehuneissa tornadoissa.
Raju myrsky synnytti lukuisia tornadoja, jotka tekivät pahaa jälkeä Yhdysvalloissa Iowan osavaltiossa, kertoo CNN.
Iowan Greenfieldistä julkaistiin videoita tuhoista. Yllä olevalla videolla näkyy tuhoutuneita koteja ja litistyneitä rakennuksia, roskakasoja, vaurioituneita autoja sekä kaatuneita puita.
– Melkein mitään ei ole jäljellä, kertoi Clel Baudler, Iowan osavaltion entinen edustaja, CNN:lle tiistaina.
Iowassa tehtiin eilen ainakin 17 tornadoraporttia, jotka ovat vain yksi osa myrskyjen vyöryä Yhdysvalloissa. Tällä viikolla erilaiset myrskyt ovat aiheuttaneet laajoja sähkökatkoja, rakenteellisia vahinkoja ja tulvia eri puolilla Yhdysvaltoja.
Yli 30 000 ihmisen kerrotaan olleen ilman sähköjä Iowassa tiistai iltaan mennessä.
Iowan osavaltio on Yhdysvalloissa kuudennella sijalla tornadojen esiintymistiheydessä, ja siellä on keskimäärin 46 tornadoa vuodessa.
Tänään keskiviikkona Yhdysvalloissa odotetaan lisää rajuja ukkosmyrskyjä. Kuulemma myös muutama tornado on mahdollinen keskiviikkona lähinnä Texasin ja Kentuckyn alueilla.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää