Suomi 2007. Ohjaus: Lauri Törhönen. Käsikirjoitus: Aleksi Bardy. Tuotanto: Jörn Donner ja Jarkko Hentula. Kuvaus: Esa Vuorinen. Leikkaus: Kimmo Kohtamäki. Lavastus: Pentti Valkeasuo. Musiikki: Sergei Jevtushenko. Pääosissa: Martin Bahne, Minna Haapkylä, Tommi Korpela, Hannu-Pekka Björkman, Leonid Mozgovoi, Lauri Nurkse, Risto Kaskilahti, Orvo Björninen, Roman Schatz, Pauli Poranen. Kesto: 117 min.
Suomen sotahistoria on nyt elokuvien kuuma peruna. Renny Harlin pusaa suurfilmiä marsalkka Mannerheimistä, Åke Lindmanin uusi ohjaus käsittelee Tali-Ihantalan torjuntavoittoa ja Aku Louhimiehen Käsky Suomen sisällissodan jälkipyykkiä. Tähän pureutuu myös Lauri Törhönen ”historiallisella rakkausdraamallaan” Raja 1918, joka perustuu kansatieteilijä Kai Donnerin päiväkirjoihin. Hänen poikansa Jörn Donnerin tuottama hanke on siirtynyt rahavaikeuksien myötä yhä uudestaan, mutta nyt se on valmis. Eikä lopputulos ole ollenkaan niin kauhea kuin se voisi olla: melodramaattisen mahtailun ohessa elokuva onnistuu viihdyttämään ja tarjoamaan uuden kiinnostavan näkökulman aiheeseen. Törkeimmän törhöilyn rajat ylittyvät vasta loppupuolella.
Elokuva avautuu sisällissodan verisistä viimemetreistä, kun punakapinallisia lahdataan lennossa ja pikaoikeudenkäynnit kukkivat. Valkoiset voittajat palaavat kotiin juhlistamaan uutta vapaata Suomenmaata: heidän joukossaan nuori ja salskea idealistiupseeri Carl von Munck (pätevä Martin Bahne), joka tahtoisi heti naida kihlattunsa ja tehdä lapsia. Mutta Mannerheimiltä tulee käsky painua kauas Rajajoen kylään huolehtimaan siitä, että Suomen ja vasta perustetun Neuvostoliiton raja tosiaan pysyy. Ja että väärät ihmiset eivät sitä ylitä.
Pahaisen puron vahtaaminen ja punikkien lahtaaminen kuraisessa itäkorvessa ei ensin sovi ruotsinkielisen sankarimme arvolle, mutta onneksi paikalla häärii myös viehättävä opettajatar Maaria Lintu (Minna Haapkylä). Tällä on tosin periaatteita, sekä suuri salaisuus: kotona makaa vakavasti haavoittunut punapäällikkösiippa Kiljunen (). Lisää päänvaivaa aiheuttavat rajalla ramppaavat salakuljettajat sekä puhdistuksia pakenevat venakkomassat, jotka eivät ymmärrä uusia sääntöjä saati suomen kieltä. Poikkeusoloissa ihmisen barbaaripuoli nostaa päätään. Kaikki on kaupan: lääkkeet, herrojen kahvi ja konjakki, viime kädessä ihmishenki. Päähenkilön idealismi alkaa karista, samoin kuin usko sodan ja tappamisen oikeutukseen. Majurin prenikat eivät enää lämmitä kun vihollinen onkin tunteva ihminen, rakkauden tai ystävyyden kohde.