Snooker-ammatilaisille keppi on tärkein työkalu ja siitä pidetään huolta kuin omasta lapsesta.
Huippupelaajat luottavat vain harvoihin keppivalmistajiin. Seitsenkertaisen maailmanmestarin Ronnie O'Sullivanin kepit valmistaa John Parris Itä-Lontoossa sijaitsevalla pajallaan.
Kirjassa Ronnie O'Sullivan – Murtumaton (Docendo, suomennos Jere Saarainen) O'Sullivan kertoo suhteestaan keppiinsä.
– Kepistä voi joutua pulittamaan 2 000 puntaa, mutta sen pitäisi kestää kymmenen vuotta. Haluan omani kestävän kaksikymmentä vuotta, joten minulla on varakeppejä. Vaihtoehtoja. Yksi on äitini kotona snookersalissa ja toinen klubilla, O'Sullivan kertoo.
– Kaivan pelikeppini esiin vasta neljä viisi päivää ennen turnausta. Lyön muutaman pallon ja haen tuntuman uudelleen. Nykyään vaihdan kärjen vain kahdesti vuodessa, kun ennen tein sen viidesti. Keppini on kaunotar, Ferrari Teslojen maailmassa. Ajan sen ulos pilttuusta vasta, kun kisat ovat alkamassa.
Pelikeppinsä kohtelussa O'Sullivan on hyvin tarkka. Kepin tulee aina kulkea mukana, eikä sitä saa koskaan jättää esimerkiksi autoon, vaikka O'Sullivan tunnustaa joskus niin tekevänsäkin.
– Hotellissa asetan sen nurkkaan joko vaatekaapin tai sängyn viereen. En ikinä laita sitä ikkunan tai patterin lähelle tai mihinkään, missä se voisi kostua. Enkä koskaan jätä sitä roikkumaan telineeseen, koska siinä se voisi ajan mittaan taipua hieman. En jätä sitä kilpailuissa snookerpöydälle, koska lämmityslaitteet voisivat saada sen vääntymään.
Joskus periaatteet ovat päässeet unohtumaan.
(Juttu jatkuu kuvan jälkeen)
Vuoden 2009 Mastersiin valmistautuessaan O'Sullivan hermostui, ja keppi sai kyytiä. Lontoossa pelattava Masters on yksi snookermaailman kolmesta arvokilpailusta.
O'Sullivan kertoo kirjassaan olleensa viikon harjoittelemassa äitinsä luona olevassa snookersalissa. Mestari turhautui, koska pöytä ei käyttäytynyt hänen haluamallaan tavalla, peli ei sujunut.
Hermot menivät.
– Iskin upean keppini pöydän massiivipuiseen reunukseen. Taoin sitä reunaan niin pitkään, että vahattu ja lakattu keppi alkoi halkeilla ja hajosi lopulta säpäleiksi, joissa puun kermanvaaleat syyt näkyivät.
Olo helpottui hetkeksi, mutta kun O'Sullivan tajusi, mitä tuli tehtyä, mieliala muuttui. Hän soitti keppinsä valmistavalle John Parrisille, jolle kertoi mitä oli tapahtunut. O'Sullivan pyysi Parrisia lähettämään hänelle pikaisesti uuden kepin.
Parris lähetti kymmenen.
Keppejä testatessaan kolmas vaihtoehto tuntui O'Sullivanista yllättävän hyvältä. Keppi ei ollut täydellinen, mutta "jotain hyvää siinä oli".
– Voitin lopulta Mastersin kyseisellä kepillä. Löin Mark Selbyn finaalissa 10–8, eikä kukaan voinut kuvitellakaan, miten vaikeaa minulla oli ollut vain viikkoa aiemmin ja millaista sekoiludraamaa
olin kehitellyt äidin snookersalissa.
– Tuntui uskomattomalta voittaa varakepillä, jonka olin löytänyt vain kahta päivää aiemmin. Annoin kepin lopulta eräälle kaverilleni. En ollut missään vaiheessa aikonut pitää sitä, koska siinä oli niin isoja puutteita.