Ferrarin Fernando Alonso ajoi voittoon formula ykkösten Malesian GP:ssä. Lotuksen Kimi Räikkönen otti nimiinsä viidennen sijan sekä kilpailun nopeimman kierrosajan.
Sauberin Sergio Perez oli jo tekemässä jättiyllätystä ja hakemassa ohituspaikkaa Alonsosta viisi kierrosta ennen maalia, mutta sortui ajovirheeseen, jonka takia Alonso pääsi karkaamaan voittoon. Mahtavaa vauhtia läpi koko kisan pitänyt Perez ajoi maaliin toisena 2,2 sekuntia Alonsolle hävinneenä. Voiton myötä Alonso otti haltuunsa MM-sarjan kärkipaikan.
Ukkoskuuro iski Sepangin radalle kilpailun alussa, minkä seurauksena kisassa jouduttiin pitämään tunnin tauko 9 kierroksen jälkeen.
10. ruudusta matkaan lähtenyt Lotus-kuski Kimi Räikkönen ajoi kilpailussa viidenneksi. Räikkönen nousi avauskierrosten aikana kahdeksanneksi, kun Michael Schumacher ja Romain Grosjean kolaroivat keskenään. Räikkönen jätti vaihdon välikelin renkaista sadekelin renkaisiin yhden kierroksen liian myöhäiseen ajankohtaan, kun sadekuuro iski radalle kisan alussa. Tämän seurauksena Jäämies putosi 13:nneksi siinä vaiheessa, kun kilpailu keskeytettiin liian märkien olosuhteiden takia. Kimi kuitenkin paikkasi tilanteen tultuaan vaihtamaan oikeaan aikaan sadekelin renkaat välikelin kumeihin heti uusintalähdön jälkeen turva-auton poistuttua radalta.
Caterhamin Heikki Kovalainen sijoittui 18:nneksi ja Mercedeksen Nico Rosberg 13:nneksi.
Eturivistä matkaan lähteneet McLaren-kuljettajat hölmöilivät eikä heidän vauhtinsa muutenkaan riittänyt voitosta taistelemiseen. Jenson Button pilasi mahdollisuutensa rikkomalla etusiipensä kolaroimalla Narain Karthikeyanin HRT-auton perään. Lewis Hamilton puolestaan menetti aikaa moottorin sammuttua varikkokäynnin yhteydessä. Hamilton ajoi lopulta kolmanneksi 14,5 sekunnin erolla Alonsoon.
Red Bullin Sebastian Vettel jäi ilman pisteitä rikottuaan loppukierroksilla takarenkaansa osumassa Karthikeyanin etusiipeen.

