Räikkönen: Mestarisuosikkia vaikea nimetä

Kimi Räikkönen, kuva: Lehtikuva
Kimi Räikkönen, kuva: LehtikuvaLehtikuva
Julkaistu 17.03.2009 11:36

F1-kausi starttaa Australiassa 29.3. Ferrari-kuski Kimi Räikkönen lähtee Veikkaajan mukaan luottavaisena tulevaan kauteen. Viime kaudella kolmanneksi sijoittunut suomalaiskuski toivoo pistetilin aukeavan heti kauden alussa.

– Olen tyytyväinen siihen, mitä olemme saaneet aikaan. Auto käyttäytyy erittäin hyvin, ja se on tärkeintä. Olemme pystyneet varmistamaan sen monilla erilaisilla radoilla. Vasta Melbournessa kuitenkin nähdään, kuka on oikeasti nopea, Räikkönen kertoi Veikkaajassa.

Viime kauden kolmas sija oli varmasti pieni pettymys sekä kuskille itselleen että Ferrarille. Räikkönen ei kuitenkaan myönnä, että tähän kauteen olisi helpompi lähteä haastajana kuin hallitsevana mestarina.

– Ei sellaisilla asioilla ole merkitystä. Me kaikki lähdemme tasatilanteesta. Ajaminen on aina hauskaa, kun homma sujuu. Toivottavasti tämä kausi lähtee hyvin liikkeelle, jotta saisimme pisteitä heti kahdesta ensimmäisestä kisasta.

– Meillä on hyvä paketti, mutta tässä vaiheessa on vielä vaikea sanoa, miten nopeita olemme muihin verrattuna. Testeissä on ollut todella tasaista, joten mestarisuosikkia on mahdoton sanoa, Räikkönen jatkoi Veikkaajan haastattelussa.

Teksti: Mika Sinisalo

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Australia 2008