Radio Sputnik palvelee venäjänkielisiä

Venäjänkielinen Radio Sputnik pyrkii poistamaan informaatioumpiota, jossa Suomeen saapuvat venäläiset matkailijat ja täällä asuvat venäjänkieliset ihmiset usein kokevat olevansa. Sputnik on ensimmäinen 24-tunnin venäjänkielinen FM-radioverkko Suomessa ja koko EU:n alueella.

-Suomeen tulevien venäjänkielisten ihmisten virta tulee tuskin pysähtymään, ja heidät voi parhaiten tavoittaa radion avulla, sanoi toimitusjohtaja Markku Raveala Radio Satellite Finland Oy:stä. Hänen mukaansa venäläisten mentalitetti, tavat ja tottumukset muun muassa liikenteessa ovat aiheita, joihin Viipurin ja Etelä-Suomen alueella kuuluva Radio Sputnik aikoo kiinnittää huomiota.

Musiikki kattaa ohjelma-ajasta runsaat puolet. Kuuntelijat ovat jo soitelleet ja toivoneet vielä enemmän venäläistä musiikkia. Uutisia hankitaan Internetistä ja teemaohjelmissa käsitellään eri aiheita liikenteestä kulttuuriin. Ravealan mukaan kaikki teemaohjelmat voivat olla sponsoroituja ja kaikessa uutisoinnissa pyritään positiivisuuteen.
-Venäläiset tuovat Suomeen vuosittain kahden miljardin markan kulutuspotin, josta yritykset voivat saada entistä suuremman osuuden meidän avullamme, Raveala korostaa.

Päätoimittaja Roman Kozyrev kertoi, että radio on venäläisille keskeinen vaikuttaja ja radioon luotetaan tiedon lähteenä. Pietarilaisista noin 70 prosenttia kuuntelee jatkuvasti radiota useita tunteja päivässä. Radio Sputnik aikoo laajentaa toimintansa myös Lappeenrannan alueelle Helsingin Itäkeskuksesta, jossa yhtiöllä on kymmenen työntekijää.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat