Rabbit Hole, USA 2010. Ohjaus: John Cameron Mitchell. Käsikirjoitus: David Lindsay-Abaire omasta näytelmästään. Tuotanto: Nicole Kidman, Gigi Pritzger, Per Saari, Leslie Urdang, Dean Vanech. Kuvaus: Frank G. DeMarco. Leikkaus: Joe Klotz. Musiikki: Anton Sanko. Pääosissa: Nicole Kidman, Aaron Eckhart, Dianne Wiest, Sandra Oh, Tammy Blanchard, Miles Teller, Giancarlo Esposito. Kesto: 91 min.
Suru on kuin kivi taskussa. Koskaan se ei sieltä häviä, mutta ajan mittaan sen kanssa oppii elämään. David Lindsay-Abairen näytelmään pohjautuva Rabbit Hole taittaa taipaleen matkaa mittaamattoman menetyksen kohdanneen avioparin rinnalla.
Beccan (Nicole Kidman) ja Howien (Aaron Eckhart) nelivuotias poika on kuollut tapaturmaisesti kahdeksan kuukautta sitten. Koiran perässä ajotielle ja suoraan auton alle rynnänneen lapsen poismeno on lyönyt vanhemmat tuskasta polvilleen.
Milloin on aika jatkaa elämää? Miten kohdata arjen rutiineista versovat lukemattomat muistot? Miten antaa anteeksi koiralle, nuorukaiselle ratin takana ja lopulta itselleen? Mitä jättää taakseen ja mitä ottaa mukaansa huomiseen – Rabbit Holen kysymykset kumpuavat kivusta, jota sitä kokemattoman voi olla vaikea ymmärtää.
Rabbit Hole saattaa kuulostaa synkältä, mutta viime kädessä se ei ole tarinan koko totuus. John Cameron Mitchell (Hedwig and the Angry Inch, 2006) ja oman näytelmänsä käsikirjoitukseksi muokannut Lindsay-Abaire eivät anna itse elokuvan vajota päähenkilöiden epätoivoon. Rabbit Hole on kirkkaampi, kuulaampi ja toiveikkaampi, ja sellaisena oivaltava kontrasti pariskunnan pattitilanteelle.
Rabbit Hole on enemmän Beccan kuin Howien tarina. Molemmat etsivät ulospääsyä umpikujasta, mutta he tekevät niin hyvin eri tavoin. Mies löytää ymmärtävän kuuntelijan ryhmäterapiasta, mitä nainen pitää jo lähtökohtaisesti tekopyhänä asetelmana.
Becca kanavoi emotionaalisen tyhjyytensä aggressiiviseen tyytymättömyyteen. Howie etsii sovinnollisuutta, kivun loppua ja uutta alkua hinnalla millä hyvänsä. Pariskuntana ja entisinä rakastavaisina he ovat saapuneet risteykseen, jossa kaikki ääneen lausuttu tuntuu olevan jo lähtökohtaisesti väärin.
Rabbit Holesta huokuu sen näyttämöllinen alkuperä, mutta suurimmaksi osaksi hyvässä mielessä. Väkevä teksti raivaa tilaa erinomaisille näyttelijäsuorituksille, joista kannattaa Kidmanin ohella nostaa esiin Dianne Wiestin hiljaista voimaa säteilevä äiti. Eckhartin Howie jää sen sijaan hitusen vaisuksi.
Vaikkei uskoisi, Rabbit Hole on hetkittäin myös humoristinen katsomiskokemus. Elämänmakuisuus kun tuppaa useimmiten hymyilyttämään, niin myös nyt. Elokuva on ihailtavan rohkea etsiessään sanoja kliseiden tuolta puolen. Vaikka emme ehkä ole kokeneet päähenkilöiden kohtaamia asioita, voimme yhtäkaikki tunnistaa ne tosiksi.
Teksti: Outi Heiskanen