Vuoden 2011 verotietoihin pohjautuvassa MTV3:n suuressa SM-liigan vertailussa haettiin myös ”edullisinta” maalivahtia.
Vertailussa otettiin lähtökohdaksi verotettavien ansiotulojen lisäksi maalivahtien torjunnat runkosarjassa kaudella 2011-12 ja näin saatiin laskennallinen arvo torjuntaa kohden.
Edullisimmin kiekko tarttui hanskaan Ässien maalilla päätorjuntavastuun kantaneella Antti Raannalla ja Tapparan veräjää valtaosan kaudesta vartioineella Jani Niemisellä. Kummallekin kertyi kauden aikana pitkälti toista tuhatta torjuntaa ja yhden torjunnan ”hinta” jäi reiluun 40 euroon.
Eniten torjuntoja kirjasi Mika Noronen Lukon maalilla, mutta ”Nortin” palkkapussi oli sen verran raskasta tekoa, että torjuntaa kohden euroja kului lähes 115 kappaletta.
Vertailun toisessa päässä on HIFK:n keväällä 2011 mestariksi torjunut Juuso Riksman. Hänen yli 500 euron vertailulukuaan selittää kuitenkin pitkälti loukkaantuminen kaudella 2011-12 ja pelattujen otteluiden jääminen sen myötä paljon ennakoitua vähemmälle.
TOP 10 palkat - maalivahdit Ansiot torjunnat €/torjunta 1 Antti Raanta 46 572 Ässät 1118 41,66 2 Jani Nieminen 46 003 Tappara 1099 41,86 3 Juha Toivonen 22 659 KalPa 457 49,58 4 Ville Hostikka 51 431 Kärpät 866 59,39 5 Jere Myllyniemi 53 684 SaiPa 872 61,56 6 Vesa Toskala 37 672 Ilves 547 68,87 7 Mika Järvinen 65 095 HPK 840 77,49 8 Aleksis Ahlqvist 31 628 TPS 402 78,68 9 Eero Kilpeläinen 90 858 Jokerit 936 97,07 10 Mika Noronen 152 084 Lukko 1333 114,09 11 Riku Helenius 88 341 JYP 764 115,63 12 Niko Hovinen 119 832 Pelicans 1036 115,67 13 Petri Koivisto 77 065 Blues 580 132,87 14 Juuso Riksman 181 875 HIFK 352 516,69
Lue lisää pelaajien ja maalivahtien palkoista MTV3:n Suuresta Verovertailusta