Sosiaalisessa mediassa on markkinoitu Iniative Q-hanketta uutena maksujärjestelmänä. Asiantuntijan mukaan kyseessä on vain kuvitteellinen järjestelmä.
Israelilaisen yrittäjän perustamaa Initiative Q -hanketta on markkinoitu sosiaalisessa mediassa tulevana maailmanlaajuisena maksujärjestelmänä. Mashable-sivuston mukaan hankkeen vetäjä on kertonut, että mukaan on tullut neljä miljoonaa käyttäjää.
Käyttäjiä kerätään tarjoamalla mukaan liittyville "Q-rahaa" nimi- ja sähköpostiosoitetietoja vastaan. Lisäksi vaaditaan, että jokin nykyinen käyttäjä suosittelee uutta käyttäjää.
– Jotta saisimme miljoonia liittymään mukaan, annamme pois tulevaa valuuttaamme, kerrotaan Initiative Q:n verkkosivuilla.
– Mitä aiemmin liityt, sitä suurempi palkkio", sivuilla mainostetaan.
Sivuilla luvattiin perjantaina iltapäivällä, että sen hetken arvio liittymisestä maksetun "valuutan" arvosta on vajaat 24 000 dollaria (noin 21 000 euroa). Arvo perustuu Initiative Q:n omaan ennustukseen, jonka mukaan Q-valuutan kokonaisarvo nousee äärimmäisen korkeaksi eli tuhansiin miljardeihin dollareihin.
Asiasta aiemmin kirjoittaneen Taloustaidon mukaan Initiative Q:n uusille jäsenilleen jakama ”raha” on vain lukuja sen yksinään hallitsemassa suljetussa tietokannassa. Kyse ei siis ole bitcoinin kaltaisesta, avoimeen koodiin ja hajautettuun lohkoketjutekniikkaan perustuvasta kryptovaluutasta.
Suomen Pankin rahoitusmarkkina- ja tilasto-osaston neuvonantaja Aleksi Grym on hyvin skeptinen Intiative Q:n suhteen.
