Pystyykö Ässät tähän huikeaan suoritukseen?

Ässien pelaajat Ville Uusitalo, Tuomas Pihlman ja Jyri Marttinen juhlivat maalia jääkiekon SM-liigan ottelussa Jokerit vs Ässät Helsingissä 13. marraskuuta 2012.
Venyttääkö Ässät pisteputkensa peräti 12 ottelun mittaiseksi?Lehtikuva
Julkaistu 28.02.2013 11:40(Päivitetty 28.02.2013 11:50)

Hurjassa vireessä olevat porilaiset eivät ole hävinneet kertaakaan helmikuun aikana.

Ässät on pelannut helmikuussa yhdeksän ottelua, joista se on kerännyt yhtä pistettä vajaan täyden pistepotin. Voittamalla tänään HIFK:n patapakka selviää kuukaudesta ilman tappioita.

Porilaisten pisteputki alkoi jo tammikuun puolella ja on venynyt 11 ottelun mittaiseksi. SM-liigan ennätykseen on kuitenkin vielä kosolti matkaa.

SM-liigan sääntöjen mukaan voitto tarkoittaa kaudesta 2001-2002 lähtien voittoa varsinaisella peliajalla. Näin ollen jatkoajalle menneissä otteluissa kumpaakaan joukkuetta ei enää lasketa ottelun voittajaksi tai häviäjäksi.

Vaikka Ässät on viettänyt voittojuhlia 11 kertaa perätysten, niin nykysäännösten mukaan porilaisten putkea ei voi laskea suoriksi voitoiksi. Patajoukkue on ottanut suoransa aikana kaksi voittoa jatkoajalla.

Näin ollen Ässien voimassa oleva putki lasketaan toisella tavalla: porilaiset ovat keränneet 11 ottelusta peräkkäin enemmän pisteitä kuin vastustaja.

Tähän liigaennätykseen patajoukkueella on vielä matkaa, sillä HPK keräsi 18 ottelusta perätysten enemmän pisteitä kuin vastustaja kaudella 2002-2003.

SM-liigan voittoputkiennätystä pitää hallussaan TPS, joka voitti kaudella 1993-1994 yhteensä 12 ottelua peräkkäin.

SM-liigassa useita putkijoukkueita - tässä kuumimmat seurat

Tuoreimmat aiheesta

Ässät