Pyhtään massiivinen poliisioperaatio: Kaksi aseistautunutta ja vaarallista miestä kateissa – "Mahdollista poliisia kohti ampumista tutkitaan murhan yrityksenä"

1:56

Poliisi tiedottaa etsivänsä edelleen kahta henkilöä, joiden etsintä aiheutti laajan poliisioperaation Pyhtäällä viime yönä. 

Etsinnöissä oli mukana useita poliisin partioita ja tilanteessa hyödynnettiin virka-apuna Rajavartiolaitokselta ja Puolustusvoimilta pyydettyjä helikoptereita.

– Operaation vaativuutta ja vakavuutta lisäsi yöllä, kun etsintöjen aikana metsässä etsittävien henkilöiden suunnalta kuului laukauksia. Mahdollista poliisia kohti ampumista tutkitaan murhan yrityksenä, kertoo rikoskomisario Tuomas Pöyhönen Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta.

Miehiä alettiin etsiä viime yönä Kotkassa sijaitsevan Helvetin enkelit -rikollisjärjestön kerhotilojen ulkopuolelta. Etsinnät liittyivät toissa yönä sattuneeseen ampumistapaukseen.

– Miehet olivat aseistettuja ja siten myös vaarallisia. Yöllä operaatiosta ei ollut sivullisille vaaraa, mutta nyt tilanne on haastavampi ja vaativa, kun epäillyt ovat edelleen karussa, Pöyhönen sanoo.

Miesten tavoittamiseksi poliisi julkaisee poikkeuksellisesti epäiltyjen nimet ja kuvat. Poliisi ohjeistaa soittamaan välittömästi hätäkeskukseen, jos miehistä tekee havainnon.

Muiden tietojen kertomista varten pyydetään soittamaan numeroon 050 447 9574 tai lähettämään sähköpostia osoitteeseen vihjeet.krp(a)poliisi.fi .

Etsittävät henkilöt ovat vuonna 1975 syntynyt Janne Kristian Villikka ja vuonna 1993 syntynyt Joni Oswald Kasila.

Poliisi jatkaa tämän päivän aikana operaatioita Etelä-Kymenlaakson alueella etsintäkuulutettujen henkilöiden kiinni saamiseksi. Etsintöjä johtaa Kaakkois-Suomen poliisilaitos, tutkintavastuu asiassa siirtyy Keskusrikospoliisille hallitusti tänään 4.huhtikuuta.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja