Suomi 2008. Ohjaus: Arto Halonen. Käsikirjoitus: Arto Halonen ja Kevin Frazier. Kuvaus: Hannu Vitikainen ja Arto Halonen. Leikkaus: Samu Heikkilä. Musiikki: Timo Peltola. Kesto: 90 min. Levittäjä: FS Film.
Arto Halosella menee nyt lujaa. Dokumenttielokuva Pyhän kirjan varjo on saamassa huomattavan laajan kansainvälisen teatteri- ja televisiolevityksen. Elokuva kilpaili syksyllä Amsterdamin dokumenttifestivaalin pääsarjassa, ja Thessalonikin festivaali esittää maaliskuussa retrospektiivin Halosen tuotannosta.
Turkmenistanin Pyhä kirja eli Ruhnama on Halosen dokumentin ydin. Tuon kaikkialle lonkeronsa tunkevan propagandakirjan on kirjoittanut maan entinen presidentti Saparmurat Nijazov, johon kohdistuvaa henkilöpalvontaa Ruhnama tökerösti pönkittää. Kirjassa nivotaan pelottomasti yhteen maan historia ja Niazovin suvun historia, ikään kuin ne olisivat yksi ja sama asia. Televisiossa kirjaa siteerataan kuin Jumalan sanaa, ja sen oppeja taotaan koululaisten päähän. Kaksiosaista teosta "markkinoidaan" Koraanin jatko-osana, joka on luettava, jos mielii Turkmenistanissa saada ajokortin tai työpaikan.
Sananvapautta mitattaessa entinen neuvostotasavalta Turkmenistan on maailman kolmanneksi kehnoin maa, jossa ihmisoikeusrikkomukset ovat arkipäivää. Miksi kansainväliset yritykset sitten liehittelevät Turkmenistania heittäen moraaliset periaatteensa roskakoriin? Siksi, että Turkmenistan solmii yritysten kanssa miljoonien öljykauppoja, jos nämä sitoutuvat kääntämään Ruhnamaa eri kielille ja levittämään siten sen kyseenalaista sanomaa. Kirja on käännetty 40 kielelle, myös suomeksi. Maalla on mahtavat öljy- ja kaasuvarat, ja se jos mikä on valtaa. Pyhän kirjan varjo todistaa, kuinka ahneus voittaa maailmassa moraalin.
Diktaattori Nijazov kuoli joulukuussa 2006, jolloin dokumentilta uhkasi pohja murentua. Mutta kävikin päinvastoin, Nijazovin seuraajaksi nousi tämän vankkumaton tukija ja entinen ministeri Gurbanguly Berdymuhammedov, jonka valtakaudella ei ole nähty merkkiäkään demokratisoitumisesta. Kornin lisämausteensa tuo se, että uusi hallitsija näyttää aivan Nijazovin kopiolta.
Onko Arto Halosesta tulossa Suomen Michael Moore? Halonen ja Suomessa asuva juristi, journalisti ja elokuvantekijä Kevin Frazier ovat ottaneet lähtökohdakseen Michael Mooren sinnikkään tyylin kaivella ja paljastaa yhteiskunnallisten ja poliittisten epäkohtien taustoja. He soittavat lukuisia puheluita ja esittävät väsymättä samoja kysymyksiä, joihin kukaan ei halua vastata. Juuri tämä vastahakoisuus paljastaa, että bisneskytkösten moraalittomuus on täysin yritysten tiedostamaa, mutta ääneen niin kiusallisesta asiasta ei kehtaa puhua. Parilla yritysjohtajalla (joista toinen on suomalainen) on sentään rohkeutta myöntää yhtiönsä moraalittomuus ja sen aiheuttama häpeä. Elokuva tallentaa tutkivan journalismin kuoppaisen tien. Halosen kertojanääni välittää Turkmenistaniin ja Ruhnamaan liittyvät faktat ja kertoo kattavasti sen, mitä kamera ei ole voinut tallentaa.
Halonen kuvasi elokuvaansa kolme vuotta, kymmenessä eri maassa. Myös Turkmenistanissa kuvattiin, tosin salaa. Halonen käyttää välipaloina South Park -tyylistä absurdia grafiikkaa, joka tuntuu hieman turhalta. Turkmenistanin Ruhnamaan nojaava hallinto on sinänsä äärimmäisen absurdia, mutta absurdius muuttuu kauheudeksi siinä vaiheessa, kun kuulemme tilastoja Ruhnaman leviämisestä sivistyneenä pidettyihin maailmankolkkiin. Kuinkahan monta Ruhnaman kaltaista popagandan välinettä maailmasta vielä löytyy? Tällaisille opettavaisille paljastuksille ja sananvapauden puolesta taisteleville missioille on aina tilaus.
Teksti: Minna Karila