Venäjän presidentti Vladimir Putin julisti keskiviikkona sotatilalain Ukrainan alueille, jotka Venäjä väittää liittäneensä itseensä.
Putin kertoi kansallisen turvallisuusneuvoston televisioidussa kokouksessa allekirjoittaneensa asetuksen sotatilalaista.
Venäjä väittää liittäneensä itsensä Ukrainalle kuuluvat Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporizhzhjan alueet. Laittomia alueliitoksia ei ole tunnustettu kansainvälisesti.
Kremlin julkaiseman asetuksen mukaan sotatilalaki astuu voimaan varhain torstaina. Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov sanoi CNN:n mukaan Venäjän valtion omistamalle uutistoimisto Ria Novostille, että Venäjä ei aio sulkea alueiden rajoja sota-ajan poikkeustilasta huolimatta.
Putin syytti myös Ukrainaa siitä, ettei se suostu neuvottelupöytään Venäjän kanssa.
– Kiovan hallinto on kieltäytynyt tunnustamasta kansan tahtoa, se hylkää kaikki neuvotteluehdotukset, tulitus jatkuu ja siviilejä kuolee, Putin väitti uutistoimisto AFP:n mukaan.
Yhdysvallat on luonnehtinut sotatilalakia epätoivoiseksi taktiikaksi vahvistaa valtaansa alueilla. Yhdysvaltojen ulkoministeriön edustaja Vedant Patel sanoi tiedotustilaisuudessa CNN:n mukaan, ettei Venäjää haluta näillä alueilla ja että ukrainalaiset vastustavat Venäjän laitonta miehitystä.
Valtuudet ratsioihin ja leireihin
Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) arvioi, että sotatilan julistaminen kuvastaa Venäjän pyrkimystä saada Etelä- ja Itä-Ukrainan miehitetyt alueet hallintaansa.
– Tosiasiassahan Venäjällä ei ole näihin alueisiin täyttä kontrollia, Haavisto sanoo.

