Putin on hyväksynyt Kimin kutsun vierailla Pohjois-Koreassa – Yhdysvallat: "Kaikki yhteistyö melko huolestuttavaa"

Pohjois-Korean valtiollisen uutistoimiston mukaan Putin sanoi haluavansa viedä eteenpäin Venäjän ja Pohjois-Korean välisen ystävyyden perinteitä.

Venäjän presidentti Vladimir Putin on hyväksynyt Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin kutsun vierailla Pohjois-Koreassa, kertoo Pohjois-Korean valtiollinen KCNA-uutistoimisto.

Kim ja Putin tapasivat keskiviikkona Venäjällä. KCNA:n mukaan Kim oli esittänyt tapaamisen lopulla Putinille kutsun vierailla Pohjois-Koreassa sopivalla hetkellä.

Putinin kerrotaan ottaneen kutsun vastaan ilolla. Lisäksi hän sanoi KCNA:n mukaan haluavansa poikkeuksetta viedä eteenpäin Venäjän ja Pohjois-Korean välisen ystävyyden perinteitä.

Putin ja Kim delegaatioineen keskustelivat keskiviikkona noin kaksi tuntia Vostotshnyin avaruuskeskuksessa Venäjän Kaukoidässä. Kim sanoi kokouksessa, että Pohjois-Korea tulee nostamaan ulkopolitiikassaan suhteensa Venäjään kaiken muun edelle.

Kim ylisti myös Venäjän asevoimia ja arvioi, että Venäjä tulee saavuttamaan suurvoiton taistelussaan. Kommenttien on uskottu liittyneen Venäjän Ukrainassa käymään kansainvälisesti tuomittuun hyökkäyssotaan.

Yhdysvallat: Kaikki yhteistyö huolestuttavaa

Putin puolestaan puhui yhteistyön ja ystävyyden vahvistamisesta maiden välillä ja kertoi toimittajille näkevänsä "mahdollisuuksia" sotilaalliseen yhteistyöhön Pohjois-Korean kanssa.

Hän oli aiemmin sanonut, että Venäjä voisi auttaa Pohjois-Koreaa rakentamaan satelliitteja.

Washingtonissa Yhdysvaltain ulkoministeriön tiedottaja Matthew Miller kuvaili kaikkea yhteistyötä melko huolestuttavaksi. Hän arvioi maiden välisen yhteistyön olevan mahdollisesti myös useiden YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmien vastaista.

Yhdysvaltalaisviranomaiset ja asiantuntijat ovat sanoneet, että Venäjä on kiinnostunut ostamaan Pohjois-Korealta ampumatarvikkeita käytettäväksi Ukrainassa.

Kimin ollessa Venäjällä Pohjois-Korea laukaisi keskiviikkona kaksi ballistista ohjusta. Maan viimeisimmistä ohjuslaukaisuista kertoi Etelä-Korean asevoimat.

 

Lue myös:

    Uusimmat