Puolustuskyvyttömän isoveljensä murhasta epäilty 18-vuotias kuoli poliisivankilassa – poliisi tutkii tapausta, mutta ei epäile rikosta

Minkälaista on Helsingin poliisivankilassa? 7:47
Rikospaikka-ohjelma vieraili tutustumassa Helsingin poliisivankilaan. Tällaista siellä on.

Keravalla huhtikuun lopulla tapahtuneesta murhasta epäilty mies kuoli poliisivankilassa viime perjantaina, tiedottaa poliisi.

Tapauksessa 18-vuotiaan miehen epäillään murhanneen kolmikymppisen veljensä Santaniitynkadulla sijaitsevassa asunnossa. Uhri oli poliisin mukaan täysin kykenemätön puolustamaan itseään, minkä takia rikosta tutkitaan murhana.

Poliisi luonnehti aiemmin teossa olevan "tavanomaisen suomalaisen henkirikoksen piirteitä", mutta mainitsi siinä olevan myös "erityispiirteitä".

Ei epäillä rikosta

Mies oli tutkintavankeudessa Vantaan poliisivankilassa. Poliisi ei kerro kuolinsyystä tarkemmin, mutta se ei epäile asiaan liittyvän rikosta.

– Tältä osin asiaa tutkitaan poliisissa kuolemansyyn selvittämisenä ja emme tiedota siitä enempää, rikoskomisario Krista Vallila sanoo poliisilaitoksen tiedotteessa.

– Kuolemansyyn selvittämiseen liittyvä asiat ovat salassa pidettävää tietoa.

Itse henkirikoksen esitutkinta on yhä kesken.

Lue myös:

    Uusimmat