Puolassa valtaisia aborttimielenosoituksia jo päivien ajan keskellä rajua koronaepidemiaa: Aborttikieltoa tukeva pääministeri pitää protesteja viruslinkona – "Autamme lapsia normaalielämään"

3:27

Pääministeri pitää mielenosoituksia massiivisena riskinä koronaviruksen leviämisessä.

Puolassa on protestoitu jo päiviä tiukkaa aborttilakia vastaan.

Viime viikolla alkaneita laajamittaisia mielenosoituksia on järjestetty ympäri maata.

Maassa on Euroopan mittakaavalla äärimmäisen tiukka aborttilainsäädäntö.

Puolan korkein oikeus kertoi torstaina, että aborttilakiin tehtäisiin vieläkin jyrkempiä linjauksia. Uusissa linjauksissa kiellettäisiin muun muassa abortin tekeminen siinä tilanteessa, kun sikiöllä on vakava terveydellinen haitta, kuten epämuodostuma.

Puolassa nainen on ollut toistaiseksi oikeutettu aborttiin niissä tilanteissa, joissa on kyseessä joko raiskaus, insesti tai jokin äidin henkeä uhkaava tilanne.

Perustuslain mukaan lääkärillä on myös mahdollista kieltäytyä tekemästä aborttia uskonnollisiin syihin vedoten. Maassa on paljon katolilaisiin kirkkoon kuuluvia ja abortti on kirkon oppeja vastaan.

Päähallituspuolue saanut parlamentissa kovaa vastustusta

Puolan pääministeri Mateusz Morawiecki on ilmaissut huolensa laajamittaisista mielenosoituksista.

Hänen mukaansa jo viisi päivää jatkuneet tuhatpäiset mielenosoitukset ovat valtava riski tällä hetkellä koronaviruksen leviämiselle.

Morawiecki kommentoi uusiin linjauksiin liittyen, että hänen Laki ja oikeus -puolueensa varmistaa, että äiti ja vastasyntyneet lapset saavan tarvitsemansa hoidon terveysongelmista huolimatta. Päähallituspuolue on kannattanut aborttioikeuden kiristämistä.

–Autamme lapsia kehittymään normaalisti äidin kohdussa ja autamme lapsia normaalielämään, Morawiecki kertoo.

Puolassa ei ole tiistaina järjestetty valtakunnallisia mielenosoituksia, mutta parlamentissa aihe on saanut aikaan paljon poliittista keskustelua sekä painostusta, johon Laki ja oikeus -puolueen puheenjohtaja Jaroslaw Kaczynski on joutunut vastaamaan.

Katso videokuvaa protesteista yläpuolelta.

Lähde: Reuters


Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja