Hanne Kokkonen, 23, kertoo olevansa helpottunut siitä, että omalta osalta mönkään mennyt ryhmälaulu johti kisasta putoamiseen.
Joensuun koelauluista kultaisen lipukkeen lunastaneen Hanne Kokkosen matka Idolsissa tyssäsi teatteriviikonlopun ryhmälauluihin.
Ina Forsmanin, Emel Naifin ja Annina Sandholmin kanssa esiintynyt Hanne paljasti olleensa muun ryhmän kanssa eri linjoilla kappalevalinnasta.
– Olisin itse halunnut valita Suvi Teräsniskan Jos menet pois -kappaleen. Meillä oli jokaisella ryhmällä ne johtajat, ja hän sitten päätti valita toisin. Se kyllä harmitti.
– Jännitti, koska oli sellainen biisi missä on vaikeat sanat ja oli tuntematon mulle. Unohdin sanat ja hirveä paniikki iski tietysti, Hanne muisteli esitystä jälkikäteen.
Vain muutamia tunteja edellisyönä unta saanut nainen paljasti olevansa enemmänkin hyvillään kuin harmissaan lähtöpasseista.
– Ajattelin jo rivilaulun jälkeen, että saan kengän kuvan persuksiin. Mulla on ennemminkin helpottunut olo, musta on ihana lähteä kotiin.
– Sanoin jo eilenkin, että haluan kotiin täältä. Ei tämä ehkä ole mun juttu. Aluksi tuntui siltä, mutta tämä on henkisesti niin raskasta. Ei harmita.
Hanne aikoi palata takaisin normaaliin arkeensa ja jatkaa laulamista muissa kuvioissa.
Ketkä ovat Idolsin TOP 15? Katso Idols torstaina 16. helmikuuta 2012 kello 20.05 MTV3-kanavalla!
Miia Honkanen / MTV3