(Bad Habits / Playground)
Allekirjoittaneen ennakkoasenteet Private Linea kohtaan olivat rankasti sitä vastaan. Syynä oli puheet stadionrockista sekä kaikenlaiset ulkomuusiikilliset seikat, kuten mm. vokalisti-Sammyn suhde Kirsi Salon kanssa, se kun sai mediassa huomattavasti enemmän huomiota kuin bändin musiikki. Loppuvuodesta 2002 ilmestynyt minicd Six Songs From Hellcity Trendkill meni aivan ohi, tilanteen tosin olen nyt korjannut. Ep:llä oli niin piristävän hyviä rokkibiisejä (mm. Makin' A Mess Since '77), joten innostus debyyttialbumia kohtaan nousi silmänräpäyksessä.
Piratesilla on menevää hard rockia 11 biisin verran, mutta hieman tasapaksuksi levy jää eikä tilannetta korjaa esikuva Nikki Sixxiä ajatellen coveroitu Mötley Crüe -klassikko Live Wire. Ensimmäinen sinkku Forever And A Day sekä levyn avausbiisi 1-800-Out-Of-Nowhere ovat ne tykeimmät styget, joita suositellessa ei pitäisi mennä hirveästi metsään. Vikana biisinä on mainio Last Night On Earth, joka riffeineen kulkee The 69 Eyesin viitoittamaa polkua. Ikävä kyllä debyyttipitkäsoitto ei ihan yllä ep:n tasolle, mutta kyllä tätä kuunnellessa tulee ihan hyvälle mielelle.
Private Linea on arvosteltu mm. Guns N' Rosesin ja Hanoi Rocksin liiallisesta kopioinnista. Tottahan nuo marinat ovat, mutta mitä väliä, kun levy kuitenkin kuulostaa tarpeeksi hyvältä. Omasta mielestäni Private Line on tässä suomalaisessa stadion rock -genressä iloisin yllätys verrattuna Negativeen ja Technicolouriin. Jos kasariglamrock jaksaa vielä vuoden-parin päästä pitää kuulijoita otteessaan, on Private Linella mahdollisuuksia koputella kansainvälisen suosion portteja. Ennen sitä hiomista kuitenkin riittää.
Teksti: Toni van der San