Presidentti Kennedyn murha: Kuka kertoi Suomessa ensin?

Viime vuosisadan uutinen, Yhdysvaltain presidentin John F. Kennedyn murha, jaksaa innostaa muisteluun vuosikymmenestä toiseen. Viimeisin sanavaihto on käyty ampumauutisen kiirimisestä kaukaiseen Suomeen.

Se on jo monesti todettu, että vuonna 1963 uutisvälitys oli nopeaa. Suomeen ensi tieto Dallasin kohtalokkaista laukauksista kiiri alle puolessa tunnissa. Mutta kuka sen kertoi täällä ensin?

Legendaarinen tv-uutistenlukija Heikki Kahila muisteli Helsingin Sanomissa viime sunnuntaina, että Kennedyn murha on ollut hänelle kaikkein mieleenpainuvin uutinen.

- Olin ensimmäinen Suomessa, joka kertoi sen, Kahila totesi.

Aiheeseen puutui HS:n yleisönosastossa tiistaina Jukka Mäkelä, joka asetti kyseenalaiseksi Kahilan väitteen. Mäkelä epäilee, että Kahila viittaa 22. marraskuuta 1963 kello 21 lähetettyihin tv-uutisiin, joita Kahila luki.

Mäkelä muistelee, että hän kuuli murhauutisen jo ennen klo 21:tä radiosta. Radiolähetys keskeytettiin klo 20.55 ylimääräisellä uutislähetyksellä, jonka täytyi tulla STT: ltä, koska Yleisradion Radiouutisia ei vielä silloin ollt. Kennedyähän ammuttiin klo 20.30 Suomen aikaa.

Nuorten ohjelma pantiin poikki

Radioteorian vahvistaa myös Radio Novan entinen päätoimittaja Risto Pohjanpalo, joka muistelee omaa nuoruuttaan.

- Kuuntelin kotona omassa huoneessani Kaleidoskooppi-nimistä musiikkiohjelmaa. Se keskeytettiin joskus ennen klo 21:tä ja Kennedy-uutinen kerrottiin. Menin kertomaan uutisen vanhemmilleni.

- Kaleidoskooppi oli ainoita radio-ohjelmia, jossa oli kevyttä musiikkia. Siksi voi sanoa, että kyllä se oli Suomen nuoriso, joka Kennedyn ampumisesta kuuli ensimmäisen.

Kaleidoskooppia muuten juonsivat muun muassa Paavo Einiö ja Teija Sopanen.

Ei se aivan niin mennyt

Kun lähes 50 vuotta vanhoja tapahtumia lähdetään kelaamaan, moni yksityiskohta horjuu. Tänään rikoskomisario Seppo Sillanpää puuttuu peliin, jälleen HS:n yleisönosastossa.

Sillanpää viittaa toissapäiväiseen kirjoitukseen, jossa pohdittiin, kuka Kennedyn murhasta kertoi ensin.

- En ota kantaa, kuka asiasta kertoi ensin, mutta kirjoituksessa oli virhe. Kennedy julistettiin kuolleeksi klo 21.00, ja esimerkiksi varapresidentti Lyndon B. Johnson sai tiedon kuolemasta klo 21.13 Suomen aikaa, kirjoittaa Sillanpää.

Eli tarkasti ottaen kukaan ei voinut kertoa Suomessa Kennedyn kuolemasta ja murhasta ennen klo 21.30:tä Suomen aikaa, jolloin asia julkistettiin USA:ssa. Jos kertoi, hänellä ei ollut ainakaan mitään tietoa asiasta.

Lue myös:

    Uusimmat