Potilas kuristi sairaanhoitajaa  –  kaupunki ja sairaalan esihenkilö tuomittiin sakkoihin

Pohjois-Savon käräjäoikeus on tuominnut Varkauden sairaalan palvelualuepäällikön ja osastonhoitajan työturvallisuusrikoksesta sakkorangaistuksiin. Kaupunki sai yhteisösakot.

Käräjäoikeus katsoi, että sairaalassa ei ollut toteutettu riittäviä toimenpiteitä, joilla potilaiden aiheuttamat väkivallan uhkatilanteet olisi estetty.

Varkauden kaupunginsairaalassa sattui kolmisen vuotta sitten tapaturma, jossa suurikokoinen potilas alkoi yhtäkkiä kuristaa sairaanhoitajaa. Hoitaja oli menettänyt tilanteessa tajuntansa ja joutui olemaan pitkään poissa töistä saamiensa vammojen takia.

Käräjätuomiosta tiedottava aluehallintovirasto kertoo, että esihenkilöporras oli laiminlyönyt sen, että töissä olisi riittävästi väkivaltaisen henkilön hallitsemiseen pystyviä työntekijöitä tai erillisiä turvamiehiä. Osastolla ei ollut toteutettu riittäviä turvallisuusjärjestelyitä, jotka estäisivät väkivaltatilanteita, eikä annettu tarpeeksi väkivaltaan liittyvää koulutusta.

Esihenkilöt eivät myöskään olleet reagoineet riittävällä tavalla henkilöstön tekemiin ilmoituksiin potilaiden uhkaavasta käytöksestä.

Käräjäoikeus tuomitsi palvelualuepäällikölle 18 päiväsakkoa, joista tulee hänen tuloillaan maksettavaa vähän yli tuhat euroa, ja osastonhoitajalle 25 päiväsakkoa, josta maksettavaa kertyy noin 900 euroa.

Varkauden kaupungin yhteisösakko on 5  000 euroa. Kaupunki joutuu oikeuden päätöksen mukaan maksamaan myös tapaturmaan joutuneelle sairaanhoitajalle oikeudenkäyntikuluja ja korvauksia yli 20  000 euroa.


Lue myös:

    Uusimmat