Portugalissa raivo poliisia vastaan kasvaa – lasten edessä isää hakannut poliisi muutti pois kotoaan

Portugalissa poliisi, joka hakkasi isää tämän lasten silmien edessä jalkapallo-ottelun jälkeen, on joutunut myrskyn silmään.

Eilen julki tulleella videolla portugalilainen poliisi, Macedo Silva,  hyökkäsi ottelun jälkimainingeissa sekä 42-vuotiaan Jose Magalhaesin että hänen 66-vuotiaan isän kimppuun. Magalhaesin 9- ja 13-vuotiaat seurasivat tilannetta hysteerisinä vierestä huutaen isäänsä.

Macedo Silva ei ole poliisiuransa aikana joutunut aiemmin tutkinnan kohteeksi.  Hänen kollegansa ovat kuvanneet miestä "kovaksi ja rambomaiseksi", mutta myös arvostetuksi ja määrätietoiseksi poliisiksi.

Nyt Silvan toimintaa tutkivat muun muassa syyttäjäviranomainen ja poliisin sisäinen tutkinta.

Portugalilaislehtien mukaan Macedo Silva on muuttanut kohun vuoksi kotoaan asuakseen vanhemmillaan. Hän jatkaa toistaiseksi työtään poliisina.

Silva on väittänyt, että videolle tallentunut tilanne olisi saanut alkunsa siitä, että Magalhaes olisi sylkäissyt päin häntä. Magalhaes on kiistänyt tämän jyrkästi.

Nyt kuitenkin odotetaan, nostetaanko Magalhaesia vastaan syyte törkeästä kunnianloukkauksesta.

Magalhaesin perheen fanittama jalkapalloseura Benfica on ilmaissut tyrmistyneisyytensä video tultua julki. Seura on kutsunut Magalhãesin 9- ja 13-vuotiaat pojat katsomaan pääkaupunkiin Lissaboniin Portugalin liigan päättävää mestaruusottelua.

Lue myös:

    Uusimmat