Poroshenkolta tiukka lausunto Venäjästä: ”Hyökkäys Suomeen mahdollinen ja Suomi tietää sen”

Ukrainan presidentti Petro Poroshenko sanoo, että Venäjän presidentti Vladimir Putinin seuraavana kohteena olisivat Suomi ja Baltian maat.

Poroshenkon haastattelusta kertoo uutistoimisto AFP.

Poroshenko toteaa Putinin havittelevan koko Euroopan haltuunottoa. Uutistoimisto siteeraa ranskalaisen RFI-radioaseman tekemää haastattelua.

– Putin aikoo mennä niin pitkälle kuin vain annamme hänen mennä. Ei vain Ukrainaan, vaan vaan läpi Euroopan, Poroshenko radioasemalle toteaa.

– Onko hyökkäys Suomeen mahdollinen? Kyllä, ja Suomi tietää sen itsekin. Onko hyökkäys Baltiaan mahdollinen? Kyllä, Poroshenko luettelee.

”Putin onnistunut rikkomaan turvallisuusjärjestelmän”

Poroshenkon mukaan tilanne on muuttunut viime vuosina todella radikaalisti. Vielä kaksi vuotta sitten hän ei olisi uskonut Putinin pyrkimysten olevan mahdollisia. Venäjän toimet Ukrainassa Poroshenkon mukaan osoittavat, että Putin on onnistunut voivansa rikkoa kansainvälisen turvallisuusjärjestelmän.

– Kun puhumme taisteluista maani itäosissa, emme taistele pelkästään itsenäisyytemme tai maamme suvereniteetin puolesta. Me taistelemme demokratian ja koko Euroopan mantereen turvallisuuden puolesta, Poroshenko jyrisee.

Poroshenkon haastattelusta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.

Lue myös:

    Uusimmat