Pormestari hurmasi vieraansa – ja letkajenkkasi

Finlandia-talossa vietettiin tänään ylipormestarin itsenäisyysjuhlaa neljäsluokkalaisille. Juhla järjestettiin 16. kerran.

Neljäsluokkalaisia koululaisia on Helsingissä 4910 ja heidät kaikki oli kutsuttu. Lasten mukana kutsun sai myös 432 opettajaa. Niinpä juhlat piti järjestää kahdessa erässä, koska vieraat eivät mahtuneet kerralla sisään.

"Tuskin alan pukumieheksi"

MTV3 Uutiset seurasi Poikkilaakson koulun neljäsluokkalaisten juhlimista ja juhlavalmisteluja. Koululla tanssiharjoitukset aloitettiin jo monta viikkoa sitten.

Tanssin ohella ennakkovalmisteluihin kuului asiallisen juhlapuvun hankkiminen. Yksi juhlijoista oli Olli Sundström, joka oli aloittanut valmistelut hyvissä ajoin. Asu koottiin äidin johdolla. Ollin sovittaessa pukuaan vuokraamossa, hän arvioi asun käyttökelpoiseksi.

– Mutta tuskin alan pukumieheksi, oli Ollin ensikommentti.

Olli valitsi asunsa kruunuksi helakan sinisen rusetin ja taskuliinan.

Koululla harjoiteltiin tanssimista ihan oikeilla tyttö-poika-pareilla. Aluksi asetelma tuntui vieraalta.

– Ekaksi se tuntui ihan, että en minä voi tanssia tytön kanssa, mutta sitten se olikin ihan kivaa, kertaa Olli Sundström tanssiharjoitusten vaiheita.

Ensi alkuun harjoitukset tehtiin liikuntatunneilla verkkareissa, mutta juhlan lähestyessä harjoituksia lisättiin. Viime vaiheessa asua täydennettiin juhlakengillä.

– Koska kengillä tanssiminen on erilaista kuin avojaloin tai sukkasillaan tanssiminen, sanottiin koulun postissa.

Tunnelma tiivistyi

Juhla-aamuna lapset tulivat kouluun juhla-asuissaan ja kertasivat tanssit vielä kerran. Tässä kenraaliharjoituksessa oli paikalla myös yleisöä, kun vanhemmat saivat tulla katsomaan lastensa tanssia.

Tanssittavat kappaleet olivat Kehruuvalssi, Kikapoo, Kulkuset, Jiffy Mixer, Rokki, Letkis ja Tiputanssi. Musiikista vastasi Kaartin soittokunta. Kouluilta siirryttiin juhlapaikalle tilauslinja-autoilla, ja aulassa vilinä oli valtava. Kättelyä jonottavia koululaisia viihdyttivät sirkustaiteilijat.

Vieraiden sankka virta jakautui kolmeen kättelyjonoon. Ylipormestarin ja hänen vaimonsa Jaana Pajusen lisäksi viran puolesta vieraita vastaanotti apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen ja opetustoimen johtaja Rauno Jarnila puolisonsa Eva Jarnilan kanssa. Lapset kiinnittivät huomiota ylipormestarin käätyihin.

– Onko nuo oikeaa kultaa, on moni kysynyt, kertoo Jussi Pajunen käädyistään.

Juhlaohjelmaan kuului paitsi tanssia, herkkuja ja ylipormestarin puhe myös yllätysesiintyjä: Diandra Flores.

Shown jälkeen oli hartaasti harjoiteltujen tanssien vuoro. Tosin Finlandia-talossa oli paljon ahtaampaa kuin koulujen liikuntasaleissa. Kaikki saivat kuitenkin otettua vähintään muutaman tanssiaskeleen.

Letkajenkka oli viimeinen tanssi, ja siinä aivan kuten ensimmäisessä valssissakin oli mukana myös ylipormestari.

Katso Saara Rantasen juttu (Seitsemän uutiset 4.12.2012)

Lue myös:

    Uusimmat