Espoon poliisioperaatiossa oli HUS:in mukaan kyse pommiuhkauksesta – poliisin mukaan yksi ihminen otettiin kiinni

Länsi-Uudenmaan poliisi ilmoittaa ottaneensa yhden henkilön haltuunsa yhteisoperaatiossa pelastuslaitoksen kanssa Espoossa. Useita poliisin partioita ja pelastuslaitoksen yksiköitä on osallistunut tehtävään Espoon Kuninkaantiellä. HUS:in mukaan kyseessä oli pommiuhkaus.

Operaatio tehtiin Kuninkaantie 42:ssa. Osoitteessa sijaitsee Diakonissalaitoksen Hoivan Kuninkaankallion asumisyksikkö.

HUS:in viestintäpäällikkö Paavo Holi kertoo, että Jorvin sairaala sai tiedon pommiuhkauksesta.

– Meille tuli viranomaisilta tällainen tieto puolen päivän aikaan. Kyseessä ei kuitenkaan ollut mikään virallinen suuronnettomuushälytys, eikä se aiheuttanut meillä erityisiä toimenpiteitä, Holi kertoo MTV Uutisille.

"Vaarallisten esineiden ja aineiden mahdollisuus" huomioitiin

Länsi-Uudenmaan poliisi kertoo tiedotteessaan, että operaatiossa kiinniotetun henkilön hallussa oli aiemmin nähty käsiase. Henkilö ei ollut poliisin tietojen mukaan uhannut ketään.

Poliisi otti henkilön kiinni asunnon läheltä ja suoritti etsintää asunnossa huomioiden myös vaarallisten esineiden tai aineiden mahdollisuuden. Koska poliisi ei voinut itse täysin varmistua asunnon turvallisuudesta, on tehtävälle osallistunut myös pelastuslaitoksen yksiköitä.

Asukkaita siirrettiin pois varotoimena

Varotoimena läheisten asuntojen asukkaita siirrettiin pois asunnoistaan. Poliisin operatiivinen toiminta on päättynyt iltapäivällä kello 14 mennessä ja asukkaat ovat pääseet palaamaan koteihinsa.

Asiaa tutkitaan tällä hetkellä ampuma-aserikoksena.

Päivitetty 15.01: Länsi-Uudenmaan poliisin tiedote
Päivitetty 14.30: HUS:n kommentti.


Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja