Poliisilta tiukka viesti: Massajuhlinnan aika on myöhemmin – nämä asiat on kielletty tänä vappuna!

Hallitus linjasi tänään että yli 500 hengen yleisötilaisuuksia tulisi peruttaa heinäkuun loppuun saakka 2:13
Hallitus linjauksen mukaan yli 500 hengen yleisötilaisuuksia tulisi peruttaa heinäkuun loppuun saakka

Poliisi on huolissaan tulevasta vapusta ja lämpenevän sään vaikutuksesta vapun juhlintaan. Etenkin nuorten tapaamiset isommissa porukoissa ovat lisääntyneet viime aikoina ympäri maata.

Poliisi valvoo vappuna näkyvästi kokoontumis- ja ravitsemisliikkeitä koskevien rajoitusten noudattamista, mutta vastuullisen käyttäytymisen odotetaan lähtevän jokaisesta itsestään.

Poliisi vetoaa aikuisia seuraamaan lasten ja nuorten tekemisiä ja ohjeistamaan heitä tarvittaessa lähikontaktien välttämisen tärkeydestä.

‒ Haluamme painottaa ihmisten omaa itsekuria ja vastuuta jäädä kotiin sekä viettää vappua niin, ettei lähikontakteja, massaliikehdintää ja "viruslinkoa" synny minnekään. Nyt ei ole syytä kokoontua isossa määrin vappupiknikeille tai viettämään aikaa isoissa joukoissa.

‒ Uusia juhlimispäiviä tulee myöhemmin, nyt on vain jaksettava noudattaa ohjeita ja rajoituksia, jotta voimme palata mahdollisimman pian takaisin normaaliin arkeen, sanoo poliisitarkastaja Konsta ArvelinPoliisihallituksesta.

Yleisesti ottaen voidaan todeta, että vappuna kiellettyä on järjestää:

  • yli 10 henkilön mielenosoituksia
  • yli 10 henkilön kulkueita
  • yli 10 henkilön vappuparaateja
  • yli 10 henkilön muita yleisiä kokouksia
  • yli 10 henkilön muita yleisötilaisuuksia (avoimet huvitilaisuudet, kilpailut, näytökset ja muut niihin rinnastettavat tilaisuudet, joita ei ole pidettävä yleisinä kokouksina)
  • enintään 10 henkilön yleisiä kokouksia ja yleisötilaisuuksia, jos kokoontumisen järjestämisestä aiheutuu välitöntä vaaraa ihmisten turvallisuudelle tai vaaraa ihmisten terveydelle.
  • näiden lisäksi kiellettyä on järjestää aluehallintovirastojen kieltämiä väkeä kokoavia tilaisuuksia eli tilaisuuksia, joissa on enemmän kuin 10 henkilöä.

Lue myös:

    Uusimmat