Poliisi vaikenee täysin Rovaniemen mysteerikuolemasta: Tutkintaan liittyy vaarallinen aine

Poliisi luonnehti Rovaniemen Kairatien eilistä tehtävää vaativaksi ja poikkeukselliseksi. 

Rovaniemen keskustan tuntumassa Kairatiellä käynnistyi eilen noin puoli yhdeltä alkuiltapäivästä vaaralliseen aineeseen liittyvä poliisitehtävä. Paikalla oli muun muassa ambulanssi, poliisin yksiköitä ja suojapukuisia tutkijoita.

Virkavallan mukaan tehtävään liittyy kuolemantapaus. 

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Terhi Vuorisen mukaan tapauksen tutkinta jatkuu kuolemansyyn selvittämisenä eikä rikosta toistaiseksi epäillä. 

Hän ei toistaiseksi kommentoi, mitä Kairatiellä eilen tapahtui, koska kuolemantapaus on sattunut, altistuiko vaaralliselle aineille muita ihmisiä ja mistä aineesta ylipäänsä on kyse. 

– En valitettavasti pysty kommentoimaan kuolemansyyselvitysasiaa. Jos tilanne muuttuu, niin sitten tiedotamme asiasta lisää, tutkinnanjohtaja sanoo.

LK: Asunnossa myrkkyä

Lapin Kansan mukaan asunnossa oli havaittu vaarallista myrkkyä. Vuorinen vahvistaa, että tapahtumapaikka on ollut asunto.

Poliisin johtokeskuksesta kerrottiin eilen MTV Uutisille, että kyseessä on "kaikin tavoin ominaisuuksiltaan poikkeava tutkinta".

Tutkinnanjohtaja ei toistaiseksi avaa, kuinka suuri operaatio oli kyseessä.

– En osaa sanoa, paljonko väkeä oli tässä operatiivisessa tilanteessa mukana, mutta toki tällaisiin varaudutaan pitkäkestoisesti. 

Vaarallinen aine ei poliisin mukaan aiheuttanut vaaraa sivullisille. 

Esimerkiksi tieliikenteen kuljetuksissa vaarallisiksi aineiksi luokitellaan aineet, jotka räjähdys- palo- tai säteilyherkkyytensä, myrkyllisyytensä tai syövyttävyytensä vuoksi voivat aiheuttaa vahinkoa ihmisille, omaisuudelle tai ympäristölle.

Lue myös:

    Uusimmat