Mainos

Poliisi vaatii HS:n toimittajan kotiin tehdyn etsinnän edellytysten tutkimista suljetuin ovin

Keskusrikospoliisi vaatii Helsingin Sanomien toimittajan kotiin tehdyn erityisen kotietsinnän lainmukaisuuden tutkimista käräjillä salaisena. Poliisi kertoo STT:lle vaativansa myös kaikkia oikeudenkäyntiasiakirjoja salaisiksi.

Vielä maanantaina tutkinnanjohtaja Markku Ranta-aho kertoi lähtevänsä siitä, että käsittely on julkinen, ja vaativansa salaamista vain niiltä osin kuin se on välttämätöntä.

–  Tilanne on se, että tässä tullaan käsittelemään sellaista materiaalia, joka kuuluu keskeneräiseen esitutkintaan. Lähtökohtana on se, että tulemme pyytämään käsittelyä yleisön läsnä olematta ja asiakirjojen salaamista, Ranta-aho kertoo.

Helsingin Sanomien toimittaja pitää poliisin joulukuun puolivälissä kotiinsa tekemää erityistä kotietsintää laittomana. Kotietsintä tehtiin Helsingin Sanomien Viestikoekeskus-uutisointia seuraavana päivänä, kun toimittaja pyrki tuhoamaan tietokonettaan asuintalonsa kellarissa ja aiheutti palohälytyksen.

Poliisi alkoi tutkia uutisointia epäiltynä turvallisuussalaisuuden paljastamisena, kun Puolustusvoimat teki tutkintapyynnön Helsingin Sanomien salaisiin asiakirjoihin perustuneesta uutisesta.

Poliisin hallussa on toimittajan työvälineistöä

Poliisi vei toimittajalta muun muassa tietokoneen ja puhelimia. Poliisin hallussa on yhteensä 19 esinettä, jotka kuuluvat toimittajalle.

Toimittajan kotiin tehty kotietsintä on Suomessa poikkeuksellinen tapahtuma, sillä toimittajan työvälineissä voi olla lähdesuojan alaista materiaalia, jota poliisi ei saa käyttää. Toimittajan työkoneella on HS:n mukaan useiden juttuprojektien materiaalia, mutta ei Viestikoekeskus-artikkeliin liittyvää materiaalia.

Toimittaja vaati maanantaina Helsingin käräjäoikeutta tutkimaan asuntoonsa tehdyn kotietsinnän ja takavarikon edellytykset. Hänen toiveensa on, että käsittely järjestettäisiin julkisena asian yhteiskunnallisen merkityksen takia. Hänen vaatimuksensa mukaan tutkinnanjohtajan olisi kolmen vuorokauden kuluessa takavarikoista pitänyt tuoda takavarikko tuomioistuimen käsiteltäväksi tuomioistuinkontrolliin, mitä poliisi ei tehnyt.

–  Minusta tässä ei ole mitään salassa pidettävää eikä salattavaa, toimittajan asianajaja Kai Kotiranta sanoo.

Poliisi on kiistänyt toimineensa lainvastaisesti, mutta ei ole vielä toimittanut vastaustaan oikeuteen.

Ranta-aho kertoo, että tutkinta on jatkunut tälläkin viikolla kuulusteluilla.

–  Tälläkin viikolla on tehty kuulusteluja, mutta en tässä voi nimetä, ketä on kuulusteltu tai missä asemassa he ovat, Ranta-aho sanoo.

Poliisi tutkii uutisoinnin lisäksi sitä, mistä salaiseksi leimatut tiedot olivat peräisin. Toisessa haarassa epäiltynä rikosnimikkeenä on virkasalaisuuden rikkominen. 

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.