Poliisi epäilee kahta alaikäistä bussikuskin tapon yrityksestä Imatralla

Poliisi on ottanut kiinni kaksi alle 18-vuotiasta nuorta bussikuskin tapon yrityksestä epäiltynä Imatralla. Tapauksesta uutisoi ensin Iltalehti.

Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Matti Raivikko Kaakkois-Suomen poliisista kertoo MTV Uutisille, että poliisilla on huostassaan kaksi 15-17 ikävuoden väliin osuvaa alaikäistä nuorta, joita epäillään tapon yrityksestä. Poliisi ei kerro epäiltyjen ikää tarkemmin.

Rikosepäily liittyy tapahtumiin Imatran keskustassa maanantai-iltana hieman ennen kello yhtätoista. Nuorten epäillään käyneen linja-auton kuljettajan kimppuun sen jälkeen, kun tämä oli huomauttanut nuorille näiden käytöksestä. Tarkempi tapahtumapaikka on poliisin mukaan Olavinkadulla risteyksen lähettyvillä.

– Tapahtumien kulku on vielä vähän epäselvä, enkä sen enempää tarkenna, mutta kuljettaja oli huomauttanut nuoria, kun jotain oli rikottu tai omaisuutta oli jollain tavalla vahingoitettu, Raivikko sanoo.

Linja-autokuskille oli tehty vakavaa väkivaltaa. Tästä kertoo se, että asiaa tutkitaan tapon yrityksenä. Raivikko ei kuitenkaan avaa tekotapaa tai mahdollisia tekovälineitä.

Poliisille tieto asiasta tuli, kun ulkopuolinen soitti hätäkeskukseen.

Raivikon mukaan epäiltyjä nuoria ei ole vielä päästy kuulustelemaan, koska alaikäisten kuulustelemiseen liittyy tiettyjä järjestelyjä.

– Kun on lapsista kyse, niin täytyy olla vanhempia ja sosiaalitoimen edustajia paikalla ynnä muuta. Tietysti myös nimike on sellainen, että avustajatkin tarvitaan. Emme ole vielä päässeet kuulemaan heitä. Olemme koittaneet kuitenkin saada selkoa tapahtumista ja osallisista muuten.

Asiasta aiemmin uutisoineen Iltalehden mukaan paikalla oli tapahtuma-aikaan myös muita nuoria. Lehden mukaan kuljettaja sai tilanteessa hengenvaarallisia vammoja ja hänet kuljetettiin sairaalaan.

Lue myös:

    Uusimmat