Poikkeuksellisia sähköhäiriöitä Pohjoismaissa – kaksi ydinvoimalaa irtosi verkosta Ruotsissa, Suomessa tehdashäiriö länsirannikolla

Kaksi ydinvoimalaa irtosi yhtä aikaa sähköverkosta Ruotsissa.  

Pohjoismaisessa sähköjärjestelmässä tapahtui taajuushäiriö 26. huhtikuuta. kello 7.40. Ruotsissa sijaitsevat Forsmark 1 ja Forsmark 2 ydinvoimalaitokset irtosivat verkosta yhtä aikaa. Fingridin tiedotteen mukaan pohjoismaisen sähköjärjestelmän taajuus kävi alimmillaan 49:31 Hz:ssä.

Sähköjärjestelmän häiriö aiheutti muun muassa seisahduksen metsäteollisuuden tehtaalla Suomen länsirannikolla, kertoo Fingrid MTV Uutisille. 

Samaan aikaan tapahtui häiriöitä esimerkiksi aamulla Tukholman metroliikenteessä. 

Pohjoismaisessa sähköverkossa tapahtuneen sähköhäiriön takia aktivoitiin korvaavaa tuotantoa pohjoismaisilta säätösähkömarkkinoilta. Fingridin tiedotteen mukaan tilanne saatiin vakautettua.

Fingridin vanhempi asiantuntija Jani Pelvo pitää matalia taajuuksia poikkeuksellisena.

– Tällaista ei tapahdu joka vuosi, vaan arviolta kerran kymmenessä vuodessa, Pelvo kertoo MTV uutisille. 

*Päivitys kello 10.20: Juttuun lisätty kauttaaltaan tietoa Fingridin kommenteista, otsikkoa muutettu. 

Katso videolta miten ruokakaupat toimivat sähkökatkojen iskiessä. Video on alunperin julkaistu joulukuussa 2022.

Kun sähkökatko iskee, ruokakaupat alkavat suojaamaan asiakkaita ja ruokia pimeässä – näin kaupat varautuvat 3:38


Lue myös:

    Uusimmat