Pohjoisessa Suomessa nautitaan tänään upeasta kevätpäivästä, kun etelässä ja maan keskiosissa sateet ja pilvet pitävät pintansa.
Tiistai on ollut monin paikoin pilvinen ja sateinen Suomen etelä-ja keskiosissa, mutta pohjoisessa on saatu nauttia keväästä.
Osassa Suomea vietetään edelleen talvilomaviikkoa ja Pohjois-Suomen alueella päivä on ollut oikein otollinen talviaktiviteeteille, kun sää on ollut siellä paikoin jopa täysin selkeää.
Huomenna uusi sadealue
MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi kertoi MTV:n Uutisaamussa, että aamulla pohjoisessa oli melko navakatkin pakkaslukemat ja mittari saattoi näyttää jopa -25 astetta. Päivän mittaan lukemat ovat kuitenkin voineet nousta auringon ansiosta jopa kymmenestä viiteentoista astetta ja tuulikin on ollut heikkoa.
– Kyllä tuolla pohjoisessa tänään kelpaa vaikka vähän terassillakin istuskella, jos löytää oikein mukavan ja aurinkoisen paikan.
Rintaniemi kertoo, että eteläisemmässä Suomessa päivä on pilvinen ja sateinen, ja nollaraja menee maan keskivaiheilla.
Keskiviikkona etelään saapuu jälleen uusi sadealue.
– Huomenna aamulla näyttää tuo sade alkavan lumena etelässäkin ja siitä sitten sade etenee pyrynä maan keskiosaan. Näyttää siltä, että keskiviikon kuluessa osaan maata saadaan jopa 5-10 senttiä lunta, Rintaniemi ennustaa.