Pohjois-Pohjanmaalle uusia suosituksia koronaepidemian leviämisvaiheeseen – kouluja etäopetukseen, ryhmäharrastustoiminta seis, yksityistilaisuuksia ei järjestetä

Pohjois-Pohjanmaalle on annettu uusia suosituksia koronaepidemian leviämisen hillitsemiseksi, kertoo Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri. Alueellinen koordinaatioryhmä linjasi alueen kunnille annetuista suosituksista tänään, ja ne astuvat voimaan välittömästi.

Koordinaatioryhmä kertoi lauantaina Pohjois-Pohjanmaan siirtyneen leviämisvaiheeseen.

Esimerkiksi yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten osallistujamäärä suositellaan rajattavan 10 henkeen. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto valmistelee päätöstä kokoontumisrajoituksista suosituksen mukaisesti.

Myös kuntien hallinnoimat sekä yksityisten toiminnanharjoittajien julkiset tilat suositellaan suljettavaksi.

– Alueellinen koordinaatioryhmä linjaa suosituksista, mutta päätökset esimerkiksi julkisten tilojen, kuten kirjastojen ja uimahallien sulkemisesta tekee lopulta kunta, sanoo alueellisen koordinaatioryhmän puheenjohtaja, johtajaylilääkäri Juha Korpelainen tiedotteessa.

Koordinaatioryhmän suositusten täytäntöönpanosta ja aluehallintoviraston päätöksestä tiedotetaan tiistaina.

Maskisuositus laajalti käyttöön, koulut ja työt toteutettava etänä

Maskisuositus on voimassa kaikille yli 15-vuotiaille muun muassa julkisessa liikenteessä, julkisissa tiloissa, toisen asteen oppilaitoksissa ja korkeakouluissa sekä työpaikoilla. Kaikkien toisen asteen koulujen sekä korkeakoulujen suositellaan siirtyvän etäopetukseen. Suositus ei koske välttämätöntä lähiopetusta. Lisäksi etätyötä suositellaan mahdollisimman laajasti.

Koordinaatioryhmä ei suosittele yksityistilaisuuksien järjestämistä. Poikkeuksena suositukseen on pienimuotoiset muistotilaisuudet.

Aikuisten ryhmäharrastustoiminta suositellaan keskeytettävän. Lasten ja nuorten ryhmäharrastustoiminta alle 12-vuotiaiden osalta voi harkinnan mukaan jatkua, mutta 12–17-vuotiaiden ryhmäharrastustoiminnan jatkamisen suhteen tulee käyttää erityistä harkintaa.

Oulu teki monia rajoituksia

Oulussa, missä epidemiatilanne poikkeaa muusta maakunnasta, kaupungin johtoryhmä on tehnyt päätöksen leviämisvaiheen suositusten mukaisista toimenpiteistä tänään.

Kaupunki päätti sulkea tiistaita lähtien runsaaksi kahdeksi viikoksi kaupungin hallinnassa olevat julkiset tilat kuten kuntosalit, liikuntaan ja urheiluun käytettävät tilat, uimahallit ja yleiset saunat, museot ja kulttuurilaitokset, sisäleikkipuistot ja sisäleikkipaikat sekä kauppakeskusten yleiset tilat.

Oulu suosittelee yksityisiä toimijoita toimimaan samoin. Kaupunki keskeyttää aikuisten ryhmäharrastustoiminnan ja kaupunki edellyttää yhdistysten ja urheiluseurojen toimivan samoin. Lasten ja nuorten ryhmäharrastustoiminta keskeytetään samalla tavalla sekä sisällä että ulkona.

Kaupunginsairaalaan määrätään vierailukielto, johon saa saa tapauskohtaista harkintaa esimerkiksi saattohoidon tapauksessa. Kaupungin mukaan vierailuja tulee lisäi välttää mahdollisuuksien mukaan asumispalveluihin ja hoivayksiköihin.

Lukiot siirtyvät nopeutetussa aikataulussa etäopetukseen ja muiden toisen asteen oppilatosten suositellaan vahvasti toimimaan samoin. Myös perusopetuksen siirtoon osittaiseen etäopetukseen on valmiudet.

Päätöksiin voi tutustua tarkemmin kaupungin sivuilla.

Lue myös:

    Uusimmat