Pohjois-Korea on käyttänyt varsin värikästä kieltä kuvaillessaan Yhdysvaltain ulkoministeriä John Kerryä.
Pohjois-Korean televisiossa luetussa lausunnossa Kerryn ulkonäköä verrattiin aasianvillikoiraan ja käytöksellään hänen sanottiin ”purevan ja satuttavan muita ihmisiä”.
– Kerryn pinnallinen ulkonäkö muistuttaa yllättävästi aasianvillikoiraa: kammottava roikkuleuka, syvälle uponneet silmämunat ja epäsiistit, tuhkanharmaat hiukset, Pohjois-Korean tv:n uutisankkuri luki.
Lausunnossa viitattiin Kerryn äskettäiseen Tyynenmeren- ja Aasian-kiertomatkaan.
– Matkan aikana Kerry naamioitui vuoroin lampaaksi, vuoroin sudeksi.
Pohjois-Korea on aiemmin tänä vuonna käyttänyt loukkaavia ilmaisuja muun muassa Yhdysvaltain presidentistä Barack Obamasta ja Etelä-Korean presidentistä Park Geun-hyesta.
John Kerryyn kohdistuvan nimittelyn uskotaan johtuvan Yhdysvaltain ja Etelä-Korean yhteisistä sotaharjoituksista. Pohjois-Korea on tuominnut toissapäivänä alkaneet, kaksi viikkoa kestävät harjoitukset ja puhunut ”armottomasta iskusta” sen takia.