-Joulua ei voi ajatella ilman piparkakkuja, nauraa jyväskyläläinen Anna-Liisa Mattila. Täksi jouluksi hän tekee ainakin kuusi piparkakkutaikinaa, josta syntyy sekä pipareita että piparkakkutaloja. Eniten hän leipoo kukan mallisia joulupiparkakkuja. Ne symboloivat hedelmällisyyttä ja rikkautta. Anna-Liisa Mattila ei ole kuka tahansa piparinpaistaja. Hän toimi Keski-Suomen kotitalousopettajaopiston ravintotalouden lehtorina ja on eläkkeelle jäätyään tutkinut perinpohjaisesti mm. piparkakkujen historiaa. -Jokaisessa Euroopan maassa syödään omien perinteiden höystämiä piparkakkuja, kertoo Anna-Liisa Mattila. Piparkakkujen nautiskelu on hänen mielestään kuin ihmeellinen ateria, joka on siirtynyt perinteeksi vuosituhannesta toiseen. Se ravitsee sekä ruumista että sielua. Aikoinaan pipareita pidettiin jopa lääkkeenä, joiden uskottiin auttavan moneen vaivaan. Tämä perustui hunajan ja mausteiden käyttöön.
Taivaallisia tuoksuja ja viestejä paratiisista
Piparkakkujen juuret juontavat tuhansien vuosien taakse Indusvirran laaksoon. Sieltä leivonnaisperinne on siirtynyt Egyptin kautta omaan maanosaamme yhteiseksi juhlaleiväksi. Alkuaan kakut tehtiin taikinasta, jossa oli pelkästään jauhoja ja hunajaa. Kun Kaukoidästä ryhdyttiin tuomaan mausteita, niitä lisättiin taikinaan. Mausteet antoivat leivonnaisille taivaallisen tuoksun ja maun. Hunajan uskottiin olevan jumalten ruokaa ja mausteet toivat viestin paratiisista. Hunajakakkujen maaginen vaikutus tehostui, kun niitä alettiin muotoilla ja koristella. Vanhimmat kakut olivat reliefimäisiä, puu- tai savimuoteissa valmistettuja. Kuvaleipien avulla voitiin välittää viestejä myös jumalille. Kristityissä maissa kuvaleipä saattoi olla raamatullisin kuvin varustettu pyhä ehtoollis- tai muistoleipä. -Kakut toimivat aikoinaan myös lemmenviestien viejinä tai välittivät poliittisia mielipiteitä, kertoo Anna-Liisa Mattila. Kun kansalliset tunnukset olivat kiellettyjä Unkarissa, paistoivat leipurit vaakuna- ja kansallissankariaiheisia hunajakakkuja.
Suomessa piparkakut tunnettiin jo keskiajalla
Meillä piparkakut tunnettiin luultavasti jo keskiajan loppupuolella. Ensimmäisen kirjallisen dokumentin mukaan Turkuun tuotiin Saksasta kaksi tynnyrillistä piparkakkuja vuonna 1685. Piparkakkujen valmistaminen on ilmeisesti kulkeutunut pohjoiseen luostareiden välityksellä. Ensinnä niitä ryhdyttiin leipomaan kartanoissa ja pappiloissa, joista tapa siirtyi myös kansan käyttöön. Porvaristo oppi juomaan kahvia 1700-luvulla ja koko kansan tavaksi se juurtui 1800-luvun lopulla. Piparkakut olivat omiaan nautittaviksi juhlissa kahvin kanssa. Piparkakkutaikinan raaka-aineet vaihtelevat jonkin verran alueittain. Pohjoismaissa käytetään runsaasti voita, eteläisissä maissa taas hunajaa. Sokerin tulo mahdollisti aikoinaan uusia koristelumenetelmiä. Saksalaisissa piparkakuissa on kosolti mantelia.
