Piha on toimittaja Hanna Sumarille esteettinen kokemus, hän nauttii luonnon väriloistosta ja tuoksuista. Kesällä hän lähes asuu ulkona. Vaan yksi on ylitse muiden: pioni on Hannan lempikukka.
Kevätaurinko on jo herättänyt ensimmäiset sinivuokot, krookukset ja lumikellot toimittaja Hanna Sumarin pihassa. Lähes 3 000 neliön tontista puolet on luonnontilassa, jossa vaalitaan sinivuokkojen lisäksi valkovuokkojen ja kielojen kasvurauhaa. Upea elementti on tontin yhtä sivua rajaava kiviaita, jonka päällä viheriöi smaragdinvihreä sammal.
Polveilevassa pihassa kasvaa mahtavia tammia, vaahteroita ja mäntyjä, jotka ovat aina suojanneet vuonna 1947 rakennettua taloa. Kauniisti maisemaan istuva talo on täysin saneerattu ja laajennettu, ja se on ollut Hannan perheen koti jo yhdeksän vuotta.
– Piha oli upea entisten omistajien jäljiltä, vanhempi rouva oli hoitanut puutarhaa ja hankkinut tänne kaikenlaista. Pihaa täytyykin hoitaa kunnioittaen talon tyyliä ja pysyä 50-luvun perennojen maailmassa, Hanna pohtii.
Varjoisa piha on kesähelteilläkin miellyttävän viileä keidas, jossa koko perhe viihtyy. Lapset kavereineen ja koira kulkevat edestakaisin, pihalla voi vain olla tai vaikka pelata krokettia ja sulkapalloa. Ruoka katetaan kesällä aina ulos, enimmäkseen reilulle, 120-neliöiselle terassille.
– Terassia kiertää valkoisia ja punaisia tuoksuvia ruusuja; en kestä hajuvesiä, joten luonnon tuoksut ovat minulle tärkeitä. Punaisen eri sävyt loistavat päivänpaisteessa, ja valkoiset näkyvät hämärissä, hän maalailee näkymiä.
Pioni on kukkien kuningatar
Hanna kuvailee itseään puutarhurina esteetikoksi. Laitetut alueet pihassa hoidetaan, mutta varsinainen puutarhanhoito nyppimisineen ei ole Hannan nautinto. Lapsuuden kitkemissulkeisetkin hän onnistui kolmen isosiskon varjossa välttämään.
– Olen luonteeltani liian kärsimätön. Kerran sain satoja pusseja kehäkukansiemeniä, jotka huitaisin terassin kulmalla olleeseen multakasaan. En malttanut tehdä vakoja, kastella ja peitellä siemeniä niin kuin pitäisi. Yhtään kukkaa ei mullasta noussut, hän sanoo pyöritellen päätään.
Pihan kukkaloiston aloittavat sipulikukat, joita Hanna istuttaa syksyisin satoja. Sitten kukkaan puhkeavat hedelmäpuut: omena-, luumu- ja kriikunapuut.
– Viime keväänä koristekirsikat olivat todella upeat, valkoisia kukkia suorastaan ryöppysi. Ne olivat ihania kuin morsiamet, hän kertoo haaveillen.
Hannan perustamassa ruusupenkissä kukoistavat ainakin Pohjantähti-, Hansa-, Europeana- ja Johtajarikala -lajikkeet. Peace-lajike on erityisen lähellä Hannan sydäntä, sillä sen hän oppi tuntemaan jo aivan pikkutyttönä isänsä opastuksella. Köynnösruusut täydentävät tarjontaa, johon osansa tuovat syreenit ja pihajasmikkeet, syysleimut ja oranssit japaninruusukvittenit.
Vaan pionit ovat ylitse muiden. Useiden lajikkeiden joukossa vanhat kannat ovat erityisen ihania tuoksunsa takia. Hanna kokoaa lempikukistaan näyttäviä asetelmia, jotka tuovat runsaudellaan, väreillään ja tuoksullaan upean tunnelman kotiin.
Pioneihin liittyy myös huikea jännityskertomus, jonka sankarittarena Hanna pelasti rakennustyömaalta taimia varmalta tuholta lähes koneiden kidasta. Pelastuneet pionit kiittivät Hannaa jo samana kesänä loistavalla kukinnalla, vaikka pionit tunnetusti osoittavat mieltä paikanvaihdoksesta ja saattavat pihdata kukkia muutaman vuoden.
Syötävän kaunis piha
Varsinaista vihannes- ja juuresmaata Hanna ei yleensä kesäksi tee, koska suvella on niin paljon muuta touhua. Mansikkamaataan hän kuvailee "taskukokoiseksi". Välillä Hanna on innostunut laittamaan yrttimaan, mutta on huomannut kätevimmäksi kasvattaa yrtit ruukussa lähellä keittiötä.
– Meillä on terassilla iso ruukku, jonka keskellä kukoistaa köynnöskrassi ja yritit reunoilla. Asetelma on todella syötävän kaunis, hän sanoo naurahtaen.
Lukuisten omenapuiden sadosta Hanna keittää mielellään syksyisin esimerkiksi hilloja, joiden salaisuus on kanelitanko, vanilja ja tähtianis. Satoisana vuonna omenoita viedään läheiselle mehuasemalle, eikä tuoremehun voittanutta juomaa ole.
– Marjoja syömme suoraan pensaista, ja osansa saavat linnutkin. Vaikka asumme Espoossa näin keskeisellä paikalla, pihassamme näkyy paljon villieläimiä, kuten oravia, myyriä, jäniksiä, hiiriä, kettuja ja jopa kärppiä. Siilille ja meidän Klaara-koirallemme ei tämä piha riittänyt jaettavaksi, joten siili muutti, hän harmittelee.
Mänty on Hannan lempipuu
Terassi on oma lukunsa Hannan kukkivassa pihassa. Inspiraation saatuaan hän suunnistaa puutarhaliikkeeseen, eikä etukäteen paljon mieti teemaa, väriskaalaa tai muita yksityiskohtia. Terassi somistuu vuodenaikojen mukaan, esimerkiksi syksyllä Hanna tekee asetelmia kivistä, lyhdyistä ja laakeille vadeille asetelluista tammenterhoista.
– Syksykin on upeaa aikaa. Villiviinin ja vaahteran väriloisto ovat upeat, tammihan on tylsän ruskea syysvärissään. Pihlaja on upea koko vuoden; ensin sen valkoinen kukkaloisto vihreiden lehtien kehystämänä, sitten marjat ja lopulta lehtien ruska, hän kuvailee.
Hannan lempipuu on kuitenkin mänty. Pihamaan jykevät hongat hyrisevät varmaankin tyytyväisyydestä kuulleessaan emännän kehuja.
– Suora, komea runko, joka on tumma alhaalta ja punainen ylhäältä, aivan kuin aurinko paistaisi sinne koko ajan. Käkkyräiset oksat ovat ylhäällä koristeellisesti tupsumaiset. Ei ihme, että niin moni kansallistaiteilijoistamme on sen ikuistanut, huomauttaa Hanna.
Teksti ja kuvat: Pirjo-Margit Lehtinen Kuvat: Hanna Sumari,Raili Mononen ja Pirjo-Margit Lehtinen
